Tammijärvellä sijaitseva Kärmelahden tila on alkujaan Uudenmaan rakuunarykmentin kirjurin virkatalo. Tilan päärakennus on rakennettu 1840-luvulla ja sen rakennuttajana toimi todennäköisesti rusthollari Benjamin Helenius, joka tuli tilalle vuokralaiseksi vuonna 1843. Tila itsessään on huomattavasti taloa vanhempi, sillä se perustettiin tiettävästi 1560-luvulla. Alun perin 1700 hehtaarin suuruinen tila on Ruohtulan ja Mönkölän ohella yksi Tammijärven vanhoista kantatiloista.­­

Uudenmaan rakuunarykmentin kirjurin virkatalona Kärmelahti oli pitkään valtion omistuksessa. Talossa oli vuokralaisia 1930-luvun alkupuolelle saakka, kunnes tuolloin vuokralaisena ollut, asutushallituksessa työskennellyt agronomi Eino Kalmari (vuoteen 1906 saakka Danielson) ja hänen puolisonsa Laina Kalmari lunastivat osan tilasta itselleen. Siitä eteenpäin tila ja talo ovat olleet yksityisomistuksessa.

Kärmelahden talo sijaitsi alun perin todennäköisesti lähempänä Tammijärven rantaa, nykyisen rantaan johtavan tien varrella. Tiettävästi Benjamin Helenius siirsi sen nykyiselle paikalleen vuokralaisena ollessaan. Talo on hämäläistyyppinen, alkuaan yksikerroksinen hirsirunkoinen talo. Siihen rakennettiin toinen kerros vuonna 1890, kun taloa tuolloin vuokranneen valtiopäivämies Alfred Filip Danielsonin taidemaalaripuoliso Selinda Danielson tarvitsi tilaa ateljeelleen. Portaat yläkerran ateljeeseen rakennettiin tuvan päädyn porstuasta.

Vuoden 1890 jälkeen taloa on remontoitu laajemmin vain kaksi kertaa; ensin 1930-luvulla ja seuraavan kerran 2000-luvulla. Vuosina 1936–1937 talon sisäänkäynti, joka oli alun perin rakennuksen itäpäädyssä, siirrettiin pohjoisfasaadiin. Samoihin aikoihin tehtiin portaat porstuasta kellariin. 2000-luvulla nykyiset omistajat ovat kunnostaneet taloa monin tavoin. Siitä kerrotaan oheisessa Pirjo ja Pertti Seimolan haastattelussa.

 

Arviolta 1900-luvun alkuvuosikymmeninä otettu kuva talon takasivulta. Kuva: Laina Kalmarin albumi, Kärmelahden arkisto.

Talon pihapiiriin on kuulunut useita ulkorakennuksia. Vuonna 1915 tehdyn tilaselvityksen mukaan Kärmelahdessa – siis koko tilalla – oli tuolloin 70 lehmän navetta, talli, sikala, riihiä, jyväaitta, liiteri- ja halkovajarakennus, talousaittarakennus, sauna, venetalas, kalaustohuone, paja, heinä- ja olkilatoja yhteensä 16 suurempaa ja 4 pienempää sekä lokomobiilin konehuone. Lisäksi tilalla oli omia tarpeita palveleva meijerirakennus.

Tuon ajan tietoja nykytilanteeseen verratessa on huomioitava, että nykyisin Kärmelahden tila on vain 40 hehtaaria eli huomattavasti pienempi kuin 1900-luvun alkupuolella. Osa tilan päärakennuksen pihapiirissä sijainneista, 1800-luvun loppupuolella rakennetuista ulkorakennuksista on ajan saatossa purettu ja joko poltettu polttopuina tai sitten niistä kertyneet hirret on myyty rakennustarvikkeiksi.

Nykyisin Kärmelahden pihapiirissä on navetta, liiteri, paja ja sen yhteydessä oleva kalustovaja. Tilan nykyiset omistajat ovat pyrkineet kunnostamaan rakennuksia. He ovat muun muassa remontoineet navetan sekä rakentaneet uuden pajan ja konehallin 1940-luvulla palaneiden sikalan ja hevostallin tilalle.

 

Asukkaiden joukossa useita merkkihenkilöitä

Suomen asutuksen yleisluettelon ja Luhangan kirkonkirjojen mukaan Kärmelahdessa on asunut vuodesta 1620 alkaen useita vuokraajia. 1600- ja 1700-luvuilla vuokrasuhteet kestivät pääasiassa noin kymmenestä vuodesta vajaaseen pariinkymmeneen vuoteen – tosin oli tavallista, että vuokraoikeus siirtyi suvussa esimerkiksi isältä pojalle.

1800-luvun loppua kohti tultaessa eli tilan nykyisen päärakennuksen valmistumisen aikoihin pisimmän aikaa vuokralaisena oli rusthollari Benjamin Helenius, joka vuokrasi tilaa vuosina 1843–1867.

Hänen jälkeensä tilalla asuivat vuokralaisina ensin Hämeenlinnasta tullut pehtoori Henrik Gustaf Kaarlonpoika Strålman ja tämän jälkeen joutsalainen kauppias Otto Kohonen, joista jälkimmäinen tosin menetti vuokraoikeutensa hoidettuaan tilaa huonosti. Vuonna 1887 tila taloineen siirtyi jälleen pitkäksi aikaa yhden suvun käsiin. Tuolloin vuokralaisena aloitti myöhemmin valtiopäivämiehenäkin tunnettu Sysmän meijerikoulun opettaja Alfred Filip Danielson perheineen.

Kärmelahdessa asuessaan A.F. Danielson edusti Heinolan tuomiokuntaa kuusilla perättäisillä valtiopäivillä ja vaikutti myös Luhangan kunnalliselämässä. Hän oli mukana perustamassa muun muassa Tammijärven kansakoulua ja Säästöpankkia. Maatalouden uudistusmielisenä edelläkävijänä tunnettu mies lähes kolminkertaisti tilan viljelykset noin 73 hehtaariin ja sai uudistusmielisyydestään kutsumanimen hullu maisteri.

Kärmelahti oli myös Luhangan kulttuurielämän keskus, sillä Selinda Danielson, jolle vuokraoikeus siirtyi hänen miehensä kuoltua vuonna 1904, oli taidemaalari ja tunnettu kulttuuripersoona. Hän kuului Tammijärven nuorisoseuran perustajiin ja maalasi muun muassa Luhangan kesäkirkon alttaritaulun. Selinda Danielson hoiti tilaa tyttärensä Ilona Danielson-Kalmarin ja poikansa agronomi Eino Danielson-Kalmarin kanssa.

 

Talossa on ollut alun perin kolme kuistia, yksi talon pohjoispuolella eli julkisivulla ja kaksi takapuolella. Kuvassa toinen takakuisti. Kuvausajankohta ei tiedossa. Kuva: Laina Kalmarin albumi, Kärmelahden arkisto.

Selinda Danielsonin menehdyttyä vuonna 1913 vuokraoikeus siirtyi hänen tyttärelleen. Kun Ilona Danielson-Kalmari myöhemmin avioitui ja muutti tilaan kuuluneeseen Varmajoen torppaan, tila jäi hänen veljelleen. Asutushallituksessa työskennellyt Eino Kalmari ja hänen puolisonsa Laina Kalmari asuivat kuitenkin Helsingissä ja viettivät Kärmelahdessa aikaa vain kesäisin, joten tilaa hoiti jo edellisen sukupolven aikana tilalla työnjohtajana toiminut Kalle Laitinen.

1930-luvulle tultaessa tila oli yhä valtion omistuksessa, kunnes Eino Kalmari lunasti osan siitä itselleen. Miehensä kuoltua vuonna 1935 Laina Kalmari asui tilalla ilmeisesti myös talvisin. Hän oli lausuntataitelija ja anoppinsa lailla merkittävä kulttuuripersoona. Jo Selindan eläessä anoppi ja miniä olivat kutsuneet kesäisin suomalaisia taiteilijoita vierailulle Kärmelahteen. Laina Kalmari vaikutti Tammijärvellä merkittävästi esimerkiksi kyläkirkon syntyyn.

1940-luvun lopulla Kärmelahti jaettiin Einon ja Lainan lasten, Helinä ja Eero Kalmarin kesken. Helinä sai Vallinmäen, jossa hän asui myöhemmin puolisonsa Arvo Kilvensalon sekä tytärtensä kanssa ja Eero sai päätilan. Vuonna 1954 päätila meni kuitenkin pakkohuutokauppaan ja sen omistus A.F. Danielsonin suvussa päättyi.

Pakkohuutokaupan myötä päätilan osti korpilahtelainen maanviljelijä pojalleen ja tilan edellisten asukkaiden lailla tämäkin asui tilalla. Sen sijaan seuraava omistaja, jolle tila päätyi 1980-luvun alussa, vietti vain kesiä tilalle rakentamassaan kesämökissä ja viljeli tilan peltoja. Talo ehti siis olla asumaton lähes parinkymmentä vuotta, kunnes se päätyi nykyisille omistajilleen.

Lähteet: Keski-Suomen museon inventointilomake 15.12.1996, Kärmelahden tilaselitys vuodelta 1915, Suomen asutuksen yleisluettelo, Pirjo ja Pertti Seimolan haastattelu.

 

Kärmelahden vuosituhannen alusta saakka omistaneet Pertti ja Pirjo Seimola arvostavat talon ja tilan historiaa. Isossa talossa ja sen pihapiirissä on lapsenlapsillekin tilaa touhuta. Kuvassa Seimoloiden tyttärentytär.

Kärmelahden omistajat: Talon historia on rikkaus

Kärmelahden nykyiset omistajat Pirjo ja Pertti Seimola (kuvassa yllä) kokevat talonsa historian rikkautena, vaikkei talo liitykään heidän sukujensa vaiheisiin.

– Se on meille suuri rikkaus ja se on merkityksellistä, että liittyy sellaiseen ketjuun tämän paikan ylläpitäjänä, sanoo Pirjo Seimola.

Kärmelahti päätyi nykyisille omistajilleen vuonna 2000, kun tuolloin Klaukkalassa asunut pariskunta etsi remontoimatonta, vanhaa hirsitaloa järven rannalta – sen verran maalta, että talon pystyisi lämmittämään oman maan puilla. Internetissä myynnissä ollut Kärmelahden talo täytti ehdot, muttei ollut mitenkään ruusuisessa kunnossa.

– Ei ollut vettä, ei sähköä, ei viemäriä, ja piha kasvoi metristä heinää. Ulkonäkö oli jo rapistunut. Sammalta oli katolla, mutta katto oli onneksi suhteellisen ehjä. Sisällä oli hirveästi romuja, edellinen omistaja oli käyttänyt taloa varastona, muistelevat Seimolat.

Talon runko oli kuitenkin kunnossa – uusia piti ainoastaan kolme hirrenpätkää alajuoksuun – joten kaupat tehtiin.

 

Kesällä 2001 talon julkisivu oli vielä hieman rapistunut, molemmat etukuistit olivat avoimia ja savupiippujen kunnostus oli kesken.

Remontointi alkoi heti. Seimolat muun muassa kunnostivat talon tulipesät, muurasivat savupiiput uudelleen, laittoivat taloon sähköt ja viemärit sekä tekivät yhteen kamareista saunan ja pesuhuoneen. Tuvan he palauttivat alkuperäiseen kokoonsa purkamalla sen kahtia jakaneen, 1930-luvulla rakennetun seinän. Myös muita huoneita kunnostettiin.

Ensimmäiset vuodet Seimolat remontoivat taloa Klaukkalasta käsin viikonloppuisin ja kesäaikaan. Remonttikohteen ja kodin välimatka oli pitkä, joten remontoijat yöpyivät Kärmelahdessa. He muistavat yhä ensimmäisen viikonlopun askeettiset olosuhteet marraskuulta 2000.

– Oli niin hemmetin kylmä ja ei ollut kuin sellainen vanha patjanroisko. Leivinuuniin ja hellaan ei voinut tehdä tulia ollenkaan. Leivinuuni ei vetänyt yhtään, siellä oli kivet hormissa. Nukuttiin pakkasyössä tuvan lattialla nurkassa, muistelee Pertti Seimola.

Vuonna 2004 talo alkoi olla siinä määrin asumiskuntoinen, että alakerta oli salia vaille valmis. Tuolloin Pertti Seimola, saatuaan työn Jyväskylästä, muutti jo taloon. Etelä-Suomessa yhä työssä käynyt Pirjo muutti perässä seuraavana vuonna.

 

Julkisivun lännenpuoleinen kuisti on ehtinyt olla ajan saatossa neljänlainen. 1900-luvun alussa avonainen, 1930-luvulla lasitettu ja Seimoloiden ostaessa talon jälleen avonainen. Nyt kuisti on lasitettu uudelleen.

Runsaan kymmenen asumisvuoden aikana remontointi on jatkunut. Seimolat ovat muun muassa kunnostaneet talonsa julkisivun lännenpuoleisen kuistin ja rakentaneet talon toiselle puolelle itäpäätyyn kokonaan uuden kuistin. Jatkossa heidän tarkoituksenaan on rakentaa myös talon taakse länsipäätyyn kuisti, aivan kuten siinä on ennen ollut.

– Siellä on kivijalka jo melkein tehty. Tarveaineet kaikki on jo valmiina, ei tarvitsisi kuin alkaa kasaamaan, sanoo Pertti Seimola.

Seimoloiden Kärmelahden eteen tekemä työ huomioitiin Luhangan kunnan kulttuuripalkinnolla tammikuussa 2016. Palkinnon perusteena oli arvokkaan kiinteistön kunniakas vaaliminen.

Ostaessaan Kärmelahtea Seimolat eivät tienneet talon historiasta, vaan se selvisi heille myöhemmin. Jälkeenpäin he arvelevat, ettei talon edellinen omistaja tainnut arvostaa sitä, mitä tällä oli käsissään.

– Edellinen omistaja oli ajatellut, että kutsuisi palokunnan tänne ja polttoharjoitukset. Tämä talo oli semmoisessa kunnossa hänen mielestään.

Tarja Kuikka

Joutsan seutukunnalla on useita vanhoja taloja, joista monella on mielenkiintoinen historia. Oheinen Kärmelahdesta kertovat juttu aloittaa Joutsan Seudun vanhojen talojen historiaa käsittelevän juttusarjan. Ensimmäiseksi sarjassa pääsee esille Luhangan ja Leivonmäen taloja. Jutun ensimmäinen kuva Kärmelahden talosta toukokuulta 2018.