Päivitetty 24.6.2018 klo 10.26
Sähköverkon korjaustyöt jatkuvat juhannusaattona ja juhannuspäivän vastaisena yönä riehuneen Pauliinan myrskyn jäljiltä. Korjaustyöt ovat edenneet ripeästi ja ne painottuvat nyt niin sanottuun pienjänniteverkkoon, joka jakaa sähköä kiinteistöille.
Seutukunnan sähköverkoista vastaava Järvi-Suomen Energia toivoo, että asiakkaat ilmoittaisivat katkoista sekä esimerkiksi linjoille nojaavista puista yhtiön vikapalvelunumeroon 0800 90440.
Pauliina-myrsky alkoi alkoi voimistua juhannusaattona, eli perjantaina aamupäivällä. Voimakkaat tuulenpuuskat jatkuivat aina lauantaiaamuun saakka. Varsinaisilta laajamittaisilta tuhoilta ilmeisesti vältyttiin, mutta pienempää vahinkoa syntyi ympäri seutukuntaa. Vahingot olivat lähinnä sähkölangoille ja teille kaatuneita puita. Poikkeuksellista oli myös myräkän pitkä kesto.
Sähköverkon korjaustöitä tehtiin jo myrskyn aikaan ympäri seutukuntaa. Niin sanotun keskijänniteverkon viat Järvi-Suomen Energia sai korjattua lauantai-iltaan mennessä. Näiden osalta laajimmat ja pisimmiksi venyneet katkot koskettivat Joutsassa niin sanottuja Suonteen takaisia alueita, eli muun muassa alueita Mieskonmäen, Pärnämäen ja Marjotaipaleen suunnalla.
Letkaliiterillä soitto jatkui varavoiman turvin
Juhannusaaton suurin yleisötapahtuma Joutsan seutukunnalla oli Letkaliiterillä Rutalahdessa järjestetyt tanssit. Letkaliiterillä sähköt katkesivat hieman ennen puolta yötä. Tansseja päästiin kuitenkin jatkamaan noin 20 minuutin pituisen tauon jälkeen, kun paikalle tuotu varavoimakone alkoi tuottaa sähköä. Letkaliiterin varautumista poikkeustilanteisiin parannettiin edellisen remontin yhteydessä.
Joutsan Seudun toimitus ottaa vastaan valokuvia myrskytuhoista julkaistavaksi. Voit lähettää valokuvia esimerkiksi osoitteeseen konttori(a)joutsanseutu.fi.
Jukka Huikko
Lisää tietoa
Järvi-Suomen Energian häiriökartta
Järvi-Suomen Energian tiedote 23.6.2018 klo 20.41
Järvi-Suomen Energian tiedote 23.6.2018 klo 9.00
Järvi-Suomen Energian tiedote 22.6.2018 klo 21.16
Järvi-Suomen Energian tiedote 22.6.2018 klo 7.48
Järvi-Suomen Energian tiedote 21.6.2018 klo 13.06

Rutalahden Letkaliiterillä myräkkä katkaisi sähköt kuten koko kylällä, mutta tanssit jatkuivat pienen tauon jälkeen varavoiman turvin.