Joutsan kunnanhallitus pui maanantaina pitkään Huuponhovin ja Jousen palvelukeskusten laittamista myyntiin kahden kiinteistön pakettina. Kyse on uudesta vaihtoehdosta, jota on valmisteltu pitkin kevättä. Tämä vaihtoehto ei kuitenkaan edennyt kunnanhallituksessa lähtöä pidemmälle, sillä tämä kahden kiinteistön myyntiin laitto keskeytettiin äänin 3–5.

Aikaisemmin myynnissä on ollut siis vain palvelukeskus Huuponhovi yksistään, ja siitä on tehty kaksi ostotarjousta Attendon ja Esperi Caren taholta.

Kunnanjohtaja Harri Nissinen on keskustellut tarjouksista tarjouksenjättäjien kanssa. Kävi ilmi, että Huuponhovin kiinteistö ei ole yksinään kiinnostava, koska asiakkaita ei palveluseteli-järjestelmässä voida ohjata kiinteistön ostajan palveluihin. Tämän kiinteistön myyntiehdoista oli päätetty jo talvella kunnanhallituksessa.

Tarjouksista on keskusteltu kevään aikana myös puheenjohtajiston kokouksessa ja tuolloin on päädytty siihen, että kunta voi asettaa myyntiin Huuponhovin ja Palvelukeskus Jousen kiinteistöt yhdessä samoin ehdoin kuin Huuponhovin myyntiehdot olivat. Jos Palvelukeskus Jousi myytäisiin, kunta voi vuokrata siitä osan omaa palvelutuotantoaan varten tai perhekeskuksen tiloiksi.

Lopputulema kahden kiinteistön myyntipakettiesityksestä oli kuitenkin, että hanke keskeytettiin ja asiaan palataan syksyllä. Yksin Huuponhovista tehdyt tarjoukset käsitellään 2.7.

Kokouksessa Niilo Peltonen (kesk.) esitti hankkeen keskeyttämistä ja asiaan palaamista myöhemmin. Maija Salonen (kesk.) kannatti Peltosen ehdotusta, samoin Jarmo Liukkonen (kesk.). Hän edellytti terveyskeskuksen C-siiven kunnon tilanteen selvittämistä.

Koska oli tullut kannatettu ehdotus, äänestettiin. Kunnanjohtajan pohjaehdotusta kannattivat Huikko, Iiris Ilmonen (kok.) ja Jussi Lehtonen (ps.). Peltosta kannattivat Keijo Suomalainen (sd.), Liukkonen, Aila Niinikoski (sd.) ja Salonen. Ulla Tommola (kesk.) äänesti tyhjää. Näin ollen myyntihankkeen keskeytysesitys tuli äänin 3-5 kunnanhallituksen päätökseksi. Huikko ja Ilmonen jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen.

Sen mukaan edessä ovat Joutsassa paitsi sote-keskuksen uudisrakentaminen, myös Jousen peruskorjaus. Mikäli Huuponhovissa toiminta jatkuisi, lienee sielläkin peruskorjaus rakennuksen iän vuoksi lähivuosina odotettavissa, arvioivat Huikko ja Ilmonen eriävässä mielipiteessään. Lisäksi he kertovat, että sote-keskukseen eivät mahdu kaikki sote-toiminnot, joten edessä on joko uudisrakentamista tai peruskorjausta vähintäänkin yhteensä 10 miljoonaan euroon yltävillä panostuksilla.

Heidän mukaansa tällä hetkellä sote-kiinteistöistä luopuminen olisi mahdollista siten, että pääosin nykyinen toiminta tulisi turvatuksi. Kiinteistöjä kohtaan on kiinnostusta yksityisillä toimijoilla, mutta ennustettavissa on, että tämä markkina on sulkeutumassa.

Janne Airaksinen