Joutsan liikuntahallin on kevään ja alkukesän aikana tehdyn remontin aikana uuden lattian. Entinen oli jo pahasti kulunut, ja noin kuukauden ajan kestäneen huoltotauon aikana lattia sai uuden massapinnan.

Hallin lattiaan on maalattu lukuisten eri lajien kenttien rajat. Väristä huomio kiinnittyy ensimmäisenä leveäksi maalattuihin keltaisiin ulkorajalinjoihin, jotka ovat futsal-kentän ääriviivat.

Entistä leveämmät kahdeksansenttiset rajalinjat erottuvat nyt entistä selkeämmin, mikä on tärkeää JoSePa:n noustua futsal-liigaan. Futsal-kenttä myös piteni metrillä. Kesän aikana teleskooppikatsomojen kulmat suojataan, jotta kukaan ei loukkaa itseään pahoin, mikäli pelitilanteessa ajautuu niiden kanssa törmäyskurssille.

Myös salibandylle, lentopallolle, koripallolle, sulkapallolle ja tennikselle on omat rajansa. Monille lajeille saadaan käyttöön myös tarvittaessa pienemmät harjoituskentät. Esimerkiksi suositulle salibandylle maalattiin lisänä entiseen mahdollisuus pelata 2/3-hallilla.

Samalla hallia huollettiin muutenkin etenkin hygieniaa silmällä pitäen. Sisäseinillä olevat puuristikkorakennelmat purettiin tilapäisesti siten, että niiden sisäosa saatettiin puhdistaa kunnolla. Katonrajassa kulkeva kaapelihylly oli paha pölynkerääjä, ja puhdistamisen jälkeen se katettiin, mikä helpottaa suuresti siivoamista jatkossa. Myös lattiatason teleskooppikatsomo huollettiin.

Liikuntahalli on veronmaksajien kallista rakennusomaisuutta, ja sen huoltoon täytyy panostaa. Jatkossa kevätkesän pidempään huoltotaukoon varaudutaan systemaattisesti teknisellä osastolla. Kesto määritellään tarpeen mukaan.

Kaikkiaan remonttiin oli budjetissa varattu 60.000 euroa.

Janne Airaksinen