Suunnistusseura Itä-Päijänteen Rasti oli mukana viikonlopun Lahti-Hollolan Jukolassa kahdella joukkueella. Venlojen viestissä oli samoin kaksi joukkuetta.

Ykkösjoukkueen nousujohteinen yö Jukolassa huipentui paikkaan 500 parhaan joukossa. 12 tunnin ja 11 minuutin kokonaisaika toi loppusijoitukseksi sijan 485.

Ykkösjoukkueen muodostavat juoksujärjestyksessä Saksan vahvistus Ilari Suuronen, Arto Vainiomäki, Marko Hartonen, Kimmo Hytönen, Asko Weijo, Martti Kuitunen ja Jere Rossi.

Kakkosjoukkue taisteli puolestaan pääsystä tuhannen joukkoon. Kauaksi se ei jäänyt. Kokonaisajaksi kirjattiin maalissa 14 tuntia, 21 minuuttia ja 41 sekuntia, mikä toi sijan 1021.

Kakkosjoukkueelta Hollolan vaativiin suppamaastoihin ensimmäisenä starttasi Risto Pura, perässä järjestyksessä Petteri Oksanen, Marko Pynnönen, Mikko Hännikäinen, Heikki Nurminen, Lauri Laine ja Atte Olkkonen.

Mainittakoon, että Mikko Hännikäiselle sekä Pönttövuoren Peikkoja edustaneelle Teuvo “Tepu” Slantille Jukola oli nyt 49. peräkkäinen.

Jukola on viestisuunnistuskilpailu, jossa on seitsemän peräkkäin suunnistettavaa osuutta. Suunnistuskilpailu starttaa aina lauantai-iltana klo 23 ja joukkueet tulevat maaliin aamun ja aamupäivän aikana.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

IPR:n ykkösjoukkueen Marko Hartonen. Kuva: Arto Vainiomäki.

Lauantaina kilpaillussa neliosuuksisessa Venlojen viestissä IPR:n ykkösjoukkue sijoittui sijalle 743 kokonais ajalla 4 tuntia, 48 minuuttia ja 50 sekuntia. Joukkueessa suunnistivat Elsa Peltonen, Hilma Myöhänen, Sirpa Malinen ja Iida Peltonen.

IPR:n kakkosjoukkue ei paljoa ykkösjoukkueella hävinnyt. Sijoitus oli 757. ajalla 4 tuntia, 51 minuuttia ja viisi sekuntia. Joukkueen muodostivat Henna Breilin, Marja-Leena Laitinen, Satu Paalanen ja Tarja Tervonen.

Tulokset, Jukola

Itä-Päijänteen Rasti I
Itä-Päijänteen Rasti II

Tulokset, Venlat

Itä-Päijänteen Rasti I
Itä-Päijänteen Rasti II

Jukka Huikko