Hallituksen maakunta- ja sote-uudistus jatkaa vaikeaa kulkuaan kohti lopullista päätöksentekoa eduskunnassa. Muutama viikko sitten Joutsan Seudussakin arveltiin optimistisesti, että Joutopäiviin mennessä ratkaisut olisivat valmiina. Eipä taida ennustus toteutua, ainakaan tämän vuoden Joutopäiviä ajatellen. Eduskunnan valiokunnista on kyllä tullut hallituksen kannalta varovaista positiivistakin viestiä; oppositio ei ole ainakaan vielä halunnut kaataa uudistusta. Loppukesästä ollaan joka tapauksessa viisaampia.
Maakunta- ja sote-uudistuksen valmisteluun on eri maakunnissa käytetty paljon aikaa, työtä ja veronmaksajien rahoja. Kun uudistuksen toteutuminen näyttää epävarmalta, tulee kansalaiselle mieleen, menevätkö uudistuksen valmisteluun käytetyt verorahat – taas kerran – turhaan työhön. Asiaa varmasti pohditaan myös valtionhallinnossa ja maakunnissa. Kyseessähän ei olisi ensimmäinen uudistus, jonka valmistelutyö valuisi suurelta osin hukkaan.
Mikäli uudistus kaatuu eduskunnassa, voidaan sen valmisteluaineistoa kuitenkin hyödyntää. Todennäköisesti esimerkiksi Keski-Suomessa ryhdyttäisiin pohtimaan sairaanhoitopiirin ympärille rakentuvaa kuntayhtymää, joka vastaisi maakunnassa laajasti niistä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista, joita nyt aiotaan siirtää uusien maakuntien vastuulle. Tällaisesta ratkaisusta on jo pienemmissä maakunnissa hyviä kokemuksia. Ratkaisu myös toisi kansalaisille monia etuja, joita maakuntauudistuksellakin tavoitellaan.
Markku Parkkonen