Tänään keskiviikkona 6. kesäkuuta 2018 isä olisi viettänyt 80-vuotispäivää mutta toisin oli tähtiin kirjoitettu. Isämme Eero Kalevi Kukkanen syntyi Leivonmäen Etu-Ikolassa Sauvalan pienviljelijätilalla. Lyyli ja Lauri Kukkasella oli jo esikoispoika Esko ja tytär Raili, jotka saivat pikkuveljen, elettiin vuotta 1938. Seuraava vuosi muutti perheen elämän, isä-Lauri lähti puolustamaan isänmaata ja Lyyli-äiti jäi kolmen pienen lapsen kanssa huolehtimaan kodista. Vaikka isä ei voinut ottaa turvalliseen syliin ja ikävöintiä riitti, opettivat nuo elämän ensimmäiset kuusi vuotta; selviytymisen, ahkeruuden ja huolehtimisen merkityksen. Lauri-isä palasi sodasta 1944 ja elämä jatkui. Perheeseen syntyi vielä tytär Ritva.

Isämme aloitti koulun Leivonmäen kirkonkylällä. Sinne Etu-Ikolan lukuisat lapset kulkivat kesäisin jalan ja talvisin suksilla. Koulumatka lyheni, kun Mäkiahon tien varteen rakennettiin parakkikoulu, Ikolan yliopisto. Isä kävi innolla koulua. Kirjoittaminen ja laskento olivat mieluisimpia aineita. Kirjoittamista isä harrasti myöhemminkin päiväkirjan kirjoittamisen muodossa.

Lapsuus ja nuoruus menivät ja Eero lähti maailmalle. Ensin oli vuorossa armeija Mikkelissä vuosina 1958-1959, sitten muutto Heinolaan. Siellä isä tapasi tulevan vaimon Kertun. Nuoripari päätti muuttaa yhdessä Leivonmäelle. Eero ja Kerttu vihittiin Leivonmäen uudessa kirkossa 23.6.1962 ja häitä juhlittiin Sauvalassa. Ensimmäinen oma koti oli Etu-Ikolan Päivärinne; Kerttu piti sekatavarakauppaa ja Eero oli töissä metsäyhtiöllä ja myöhemmin sahalla. Tyttäret syntyivät vuosina 1962 ja 1965 ja mieleen on jäänyt, että isän syliin pääsimme iltaisin kaupan kioskilla. Nuori perhe muutti vuonna 1968 Heinolaan, jonne Eero rakensi kodin. Ansiotyössä isä oli rakennusliikkeillä, rekkakuskina Wihurilla ja Enson pajalla.

Rakentaminen oli isälle työ ja harrastus, rakennus seurasi toistaan. Yhden elämänsä haaveen isä toteutti 1978 rakentamalla huoltoaseman Leivonmäelle, jonne perhe palasi Heinolasta. Huoltamon pyörittämisen ohella isä timpuroi taas talon perheelle.

Huoltoasematyöstä isä jäi eläkkeelle. Joutsan Pappisen kylälle, rantamaisemiin hän rakensi seuraavan kodin. Vaimo-Kerttu jatkoi työelämässä, isän hoidellessa kotihommat. Lastenlapsia oli syntynyt kolme: Teemu, Saara ja Lenni. Heille papan syli oli mieluisa, turvallinen paikka.

Rantatien kodin isä ja äiti remontoivat 2000-luvun alussa. Omakotitalossa riitti tekemistä, lisäksi isä ja äiti harrastivat yhdessä tanssia ja matkustelua. Isän ikävänä seuralaisena oli Herra Parkinson. Vähitellen, vastaanhangoittelusta huolimatta kunto huononi. Äidin hoivaamana isä sai kuitenkin elää omassa kodissa vuoden 2015 loppupuolelle saakka. Isän viimeinen työ, johon ei ollut piirustuksia, tuli valmiiksi sunnuntaiaamuna helmikuun 25. päivä 2018 ja minä sain vuorostani pitää häntä sylissä. Teemun edellisillan viestissä papalle on varmasti meidän kaikkien ajatukset: ”Voitko kertoa papalle mun terveiset ja hyvän yön toivotukset. En saanu sanotuksi ääneen papalle isoa kiitosta kaikesta. Musta ei ois tullu näin taitavaa ja kunnollista ilman sitä”.

Iiris Ilmonen