Maastopalot työllistivät palokuntaa Joutsan seutukunnalla viime viikolla. Maanantaina palokunta oli sammutustöissä kuntarajan toisella puolella Hirvensalmella, jossa palo oli todennäköisesti saanut alkunsa sähkölinjasta. Keskiviikkona sammutustöitä tehtiin ensin Luhangassa ja sen jälkeen Toivakassa. Molempien palojen syttymissyynä oli todennäköisesti ukkossäällä sattunut salamanisku.
Luhangassa maastoa paloi Päijänteellä Onkisalon kupeessa olevassa Kuikkosaaressa. Kyse on kuivasta kangasmaastosta, jossa on kalliota. Paloalueen koko oli noin puoli hehtaaria. Palokunnan mukaan saaren asukkaat olivat rajanneet paloa omatoimisesti, jolloin se ei päässyt leviämään laajemmalle eikä saaressa oleviin rakennuksiin.