Jousta on käytetty metsästykseen kymmenien tuhansien vuosien ajan. Sillä metsästetään nykyisin useissa Euroopan maissa, koko Amerikan mantereella, Australiassa, Uudessa-Seelannissa sekä suuressa osassa Afrikan maita, kertoo pitkäaikainen jousimetsästäjä, alan kouluttaja ja Suomen Jousimetsästäjäin Liiton kansainvälisistä asioista vastaava Juha Kylmä (kuvassa oikealla). Jousimetsästyksestä kirjan kirjoittanut mäntyharjulainen Kylmä vieraili viikonloppuna Joutsassa vetämässä Itä-Päijänteen riistanhoitoyhdistyksen jousimetsästyskurssin.

Erityisen suosittua jousimetsästys on Kylmän mukaan lajin nykyisen muodon syntysijoilla Yhdysvalloissa, jossa lajin harrastajia on yli kymmenen miljoonaa. Myös Eurooppa on muuttunut Kylmän mukaan nopeassa tahdissa jousimetsästysalueeksi; jousta käyttää Euroopassa nykyisin arviolta noin 50.000 metsästäjää.

Suomessa Kylmä kertoo jousella metsästetyn aina, tosin metsästysasetukseen jousimetsästyssäädökset lisättiin meillä vasta vuonna 1993. Tällä hetkellä Suomessa on Kylmän arvion mukaan ainakin 16.000 jousimetsästäjää.

– Ei tosin pelkkiä jousimetsästäjiä, vaan niistä moni metsästää kaikilla aseilla, tarkentaa Kylmä.

Suomi lukeutuukin hänen mukaansa Ranskan kanssa Euroopan suurimpiin jousimetsästysmaihin.

 

Itä-Hämeen riistanhoitoyhdistyksen jousimetsästyskurssin osallistujat pääsivät kokeilemaan taljajousta käytännössä. Ammuntavuorossa Jari Lintunen (edessä) ja Ari Lehmussaari, jota kurssin kouluttaja Juha Kylmä neuvoo kuvassa parhaillaan. Taustalla seuraa Jarmo Kuitunen.

Jousella on mahdollisuus metsästää Juha Kylmän mukaan niin pientä kuin isoakin riistaa. Maailmalla kohteena on pääasiassa suurriista, Suomessa taas pienriista. Suomessa jousimetsästykseen sallittuja välineitä ovat talja-, vastakaari- ja pitkäjouset. Lisäksi jouseen tarvitaan mallista riippuen erilaisia varusteita, nuolia sekä kärkiä.

Paitsi välineiden osalta, jousimetsästys poikkeaa Juha Kylmän mukaan aseellisesta metsästyksestä siinäkin, että tyypillinen ampumaetäisyys on vajaat 20 metriä.

– Siinä joutuu tosissaan treenaamaan ja miettimään, miten pääsee eläimen lähelle.

Jousimetsällä onkin liikuttava Kylmän mukaan hitaasti ja hiljaa – on enemmän katseltava kuin liikuttava, että näkee itse kohteen ennen kuin kohde huomaa metsästäjän.

Jousimetsästys edellyttää Suomessa metsästyskortin suorittamista ja mikäli aikoo metsästää kauriista isompaa riistaa, on suoritettava jousiammuntakoe. Suurin osa jousimetsästyksestä on Juha Kylmän mukaan jousiammuntaa, riistalaukaukset ovat harvoja.

– Ja kun omalla lihasmäärällä otetaan se saalis, se on fyysinen homma. Sitä on harjoiteltava ympäri vuoden. Jos metsästää paljon jousella, ei ole haittaa, jos tekee etunojapunnerruksia tai muuta lihastreeniä.

 

Kurssilla ammuttiin harjoitusmielessä solumuovitauluun. Jousiammuntamaalina ja -taustana voi käyttää myös esimerkiksi villasäkkejä.

Itse Kylmä kiinnostui jousista jo ennen kouluikää. Myöhemmin metsästyskipinän syttyessä jousi oli luonnollisesti mukana asiassa.

– Kun 15-vuotiaana sain aseenkantoluvat ja ruutiaseita, metsästin jonkin aikaa pääasiassa ruutiaseilla, mutta siinä ohessa yritin käyttää myös jousta. Kun alussa tuntui, ettei jousella saa saalista, päätin jättää muut aseet kaappiin ja metsästää jousella niin kauan, että saan jotain saaliiksi. Kun ensimmäisen kerran jousen kanssa onnistuin, aloin uskoa, että jousella tosiaan kannattaa metsästää, sanoo yli 30 vuotta pääasiassa jousella metsästänyt Kylmä.

Jousella on hänen mukaansa helppo harjoitella.

– Ei tarvitse ajaa kauas ampumaradalle, jos on tarpeeksi omaa pihaa tai metsää, eikä ääni häiritse ketään. Jousella tulee siten ammuttua ympäri vuoden. On hienoa, kun nuolen lennon voi nähdä ja myös osuman maalissa. Jousiammuntaan ja -metsästykseen liittyy monenlaista omin käsin tekemistä, kuten nuolten rakentamista ja jousen säätämistä.

Jousimetsästystä Kylmä kuvaa haasteelliseksi lajiksi, jossa kontakti luontoon ja riistaan on todella läheinen. Jousella saa hänen mukaansa yleensä vähemmän saalista kuin ruutiaseilla, mutta pienikin saalis tuntuu sitäkin hienommalta. Yhdeksi innostusta ylläpitäväksi seikaksi Kylmä sanoo jousen kanssa matkustamisen.

– Olen jousen ansiosta päässyt näkemään paikkoja, ihmisiä, luontoa ja eläimiä, joita en muuten olisi nähnyt. Lisäksi jousen kanssa on helppo matkustaa, koska jousi ja nuolet eivät vaadi lentoasemilla lupia, maksuja ja tarkastuksia.

Tarja Kuikka