Hiihtokauden ja hiihtokoulun päättäjäisiä vietettiin Lamminmäellä viime perjantaina. Tilaisuudessa muistettiin hiihtokoululaisia ja hiihtokoulun ohjaajia, jaettiin sarjahiihtojen ja seuranmestaruuskisojen mitalit sekä palkittiin kauden parhaat hiihtäjät. Yläkuvassa kauden parhaat hiihtäjät Iida Lavia, Aleksi Saarela (edessä), Suvi Minkkinen (takarivi vasemmalta), Tuuli Liukkonen, Elli Lavia ja Väinö Koistinen. Kuvasta puuttuvat Noora Pura ja Heikki Peltonen. (Kuva: Tiina Liukkonen).

Hiihtokoulun vastuuvetäjänä toimi tällä kaudella seuran palkkaamana työntekijänä Bettina Törnvall. Bettinan kanssa apuohjaajina toimivat Henriikka Haapala, Erika Haapala, Kati Lavia ja Martti Kuitunen. Kauden aikana hiihtokouluun osallistui 20 lasta. Bettina kiitteli hiihtokoululaisia osallistumisesta ja aktiivisuudesta. Myös apuohjaajat saivat Bettinalta kiitosta, sillä yksin ei hiihtokoulua ole mahdollista pyörittää.

Joutsan Pommin puheenjohtaja Marko Hartonen luonnehti mennyttä kautta menestyksekkääksi urheilullisesti. Toiminnallisesti aktiivinen kausi saatiin vietyä läpi ja kaikki tapahtumat hyvin järjestettyä. Luminen talvi antoi mahdollisuudet hyvälle kaudelle. Maastohiihtäjä Tuuli Liukkonen ja ampumahiihtäjä Suvi Minkkinen nappasivat SM-mitalit. Suville kertyi myös kokemusta olympialaisista sekä maailman cupin osakilpailuista. Suvi on valittu seuraavalle kaudelle ampumahiihdon maajoukkueeseen edustamaan Suomea. Tuuli on valittu U20 Vuokatti -valmennusryhmään. Näillä menestyvillä urheilijoilla on myös seuralle valtava merkitys. Marko kiitteli talkoolaisia seuran eteen tehdystä työstä. Erityisesti seuran johtokunta halusi muistaa latumestari Risto Otavaa, joka on vuosia pitänyt Joutsan hiihtoladut mainiossa kunnossa. Joutsan laduilla on alkanut näkymään myös entistä enemmän ulkopaikkakuntalaisia hiihtäjiä.

Kauden parhaina palkittiin Iida Lavia (alle 10-vuotias tyttö), Aleksi Saarela (alle 10-vuotias poika), Elli Lavia (yli 10-vuotias tyttö), Väinö Koistinen (yli 10-vuotias poika), Tuuli Liukkonen (Vuoden nuori), Noora Pura (Vuoden nuori ampumahiihtäjä), Suvi Minkkinen (Vuoden ampumahiihtäjä) ja Heikki Peltonen (Vuoden veteraani). Antti Häyrin muistorahaston stipendin sai Väinö Koistinen. SM-mitalistit Tuuli Liukkonen ja Suvi Minkkinen palkittiin stipendein. Myös hiihtokoulun ohjaajat saivat omat stipendinsä.

Seuran johtokunta on tehnyt päätöksen, että hiihdossa siirrytään Keski-Suomen piiriin ja Keski-Suomen Hiihto Ry:n jäseneksi. Keski-Suomi on joutsalaisille hiihtäjille luontainen seutukunta ja myös lumivarmempaa aluetta kuin eteläinen piiri. Ennen kaikkea Keski-Suomen piiristä on odotettavissa seuran hiihdolle parempaa tukea tulevia kausia ajatellen.

Kati Lavia

Reippaat hiihtokoululaiset Elli Lavia (vas.), Veera Reponen, Lotta Niemi, Väinö Koistinen, Iida Lavia, Aleksi Saarela, Venla Hurri, Väinö Saari ja Veikko Saari. Kuva: Pasi Lavia.