Han Solo-hahmon nuoruusvuosista kertovan elokuvan pääroolia näyttelee Alden Ehrenreich. Elokuva sijoittuu aikaan ennen alkuperäisen Tähtien sota -elokuvan tapahtumia ja on toinen Tähtien sota-universumiin sijoittuvista yksittäisistä antologiaelokuvista.

Han Solon Chewbacca-kaverin maskin takaa löytyy suomalainen Joonas Suotamo, joka näytteli samaista roolia Star Wars: The Last Jedissä.

Elokuvan ohjaajina aloittivat tammikuussa 2017 Phil Lord ja Christopher Miller, mutta he jättivät projektin jo kesäkuussa 2017 ja Ron Howard palkattiin uudeksi ohjaajaksi.

Kolmen aiemman Star Wars -elokuvan tapaan elokuva nähdään Suomessa kaksi päivää ennen Yhdysvaltojen ensi-iltaa, 23. toukokuuta. Se sai kuitenkin maailman ensi-iltansa Los Angelesissa 10. toukokuuta.

Alden Ehrenreichin ohella tässä avaruuswesternissä näyttelevät Woody Harrelson, Emilia Clarke, Donald Glover, Thandie Newton, Phoebe Waller-Bridge sekä Paul Bettany.

Maisa Peltoniemi