Joutsalainen autokorjaamoyrittäjä Teuvo Ylönen sai aivan äskettäin erikoisen laskun. Ruotsin valtion virasto, Swedish transport agency, lähestyi Ylöstä vaatimalla tätä maksamaan 2,11 euroa ruuhkaveroa.

Laskussa ilmoitetaan selvällä suomella, että kun ruuhkaveromaksualueen maksuasema ohitetaan Tukholmassa tai Göteborgissa, Kuljetushallitus rekisteröi ohituksen. Kirjeessä uhataan, että jos ei maksa, ajoneuvon omistajalta peritään 500 SEK:n lisämaksu. Vielä kummallisempaa on, että kirjeen mukaan Ylönen olisi ajanut Ruotsissa FFF-983 kilvillä olevalla autolla.

– Kyseinen Skoda Fabia on ollut poistettuna liikennekäytöstä kaksi vuotta ja seisonut koko sen ajan korjaamon pihalla. Kilvetkin ovat tallella, kävin tarkistamassa. En ole koskaan ajanut autolla Ruotsissa, ja ylipäänsä taitaa olla sen 20 vuotta aikaa, kun olen siinä maassa matkustanut, ihmettelee Ylönen Ruotsin valtion lähestymisen syytä.

Hän oli jo poliisiin yhteydessä, jotka kuitenkin totesivat summan olevan niin pieni, ettei toistaiseksi ole aihetta toimenpiteisiin. Ylönen ihmettelee muun muassa sitä, miksei mukana seurannut mitään liikennekameran kuvaa todisteeksi. Kirjeessä on muutama puhelinnumero, sillä karhukirjeet on ilmeisesti ulkoistettu yksityiselle firmalle. Ylönen soitti numeroon, jossa vastattiin huonolla suomenkielellä. Samoin Joutsan Seutu lähetti sähköpostia asianomaiselle perintäfirmalle EPass24:lle. Sieltäkin soitettiin, englanniksi, sekä vastattiin sähköpostiin.

– Even though the error margin is very small, sometimes, when the Swedish Transport Agency read and register licence plate it can get wrong, kertoi asiakaspalvelija Emma ystävällisesti.

Eli joskus automaattiet rekisterikilpien lukulaitteet tekevät virheen, vaikkakin kuulemma hyvin harvoin. Jos halusi valittaa laskusta, pitää hakea netistä Kuljetushallituksen sivu https://www.transportstyrelsen.se/en/road/. Sivun tekstin saa käännettyä suomeksi, mutta asiakaspalvelussa on vain ruotsia tai englantia puhuvia henkilöitä.

Tämä kirjoitus lähtee oletuksesta, että lasku on aito. Kyse voi myös olla huijauksesta, mutta yhteystiedot toimivat ja tavoitetut henkilöt ovat halukkaita keskustelemaan aiheesta. Tietysti tuntuu kuin pahalta unelta, että vieras valtio voisi yhtäkkiä alkaa sakottamaan syyttä suomalaisia, eikä voisi asioida edes äidinkielellään.

Ylönen kritisoi etenkin sitä, että laskuttava yritys lähestyy ulkomaan kielellä, ja tätä on totuttu pitämään hyvin epäilyttävänä seikkana. Laskussa oleva tilinumero on suomalainen, ja tämä vain lisää kummastelua.

Ylönen ei ole kuitenkaan ainoa kiusan kohde. Nettiselailulla selviää, että vastaavia kirjeitä on lähetelty Suomeen jo usean vuoden ajan. Aamulehti on marraskuussa 2017 selvitellyt asiaa ja todennut, että EU-lainsäädäntö mahdollistaa tällaistenkin laskujen tai sakkojen lähettelyn maasta toiseen.

Lehden tietojen mukaan aiheettomasta laskusta voi tehdä valituksen 30 päivän kuluessa Pirkanmaan käräjäoikeuteen, joka Suomessa käsittelee valituksia. Pahimmassa tapauksessa ulkomailta tullut lasku voi päätyä ulosottoon perittäväksi.

Netistä löytyy myös hakusanalla EPass24 tarinoita vastaavaa kokeneista. Selvää on, että mokomasta turhakkeesta tulee saajilleen suotta melkoista päänvaivaa. Etenkin kun jo pelkät laskutuskulut ylittävät laskulla perittävän saatavan arvon.

 

Jane lähetti uuden viestin, jopa suomenkielellä, ja kehotti maksamaan kiltisti

Juuri lehden mennessä painoon EPassa24:n asiakaspalvelija Jane (Support Finland & Estonia) lähestyi Joutsan Seutua uudestaan. Tämän jutun kirjoittaja kun oli varsin suoraan vaatinut suomenkielen käyttöä, kun kerran laskusta on kyse.

Lainaamme sitä tässä sanatarkasti:

Hei Janne

Liikenneviraston puolesta EPASS24 tunnistaa, laskee ja vastaanottaa maksuja ulkomaisista ajoneuvoista jotka ajaa tietullien ohitse. Me EPASS24:ssa saamme siis tiedoston viranomaisilta, joka sisältää tietoja siitä, mihin ajoneuvoon laskutetaan ja mihin aikaan. Joskus voi toki tapahtua että on sattunut virhe ja rekisteriotteet on luettu väärin Transportstyrelseltä vastaava TRAFI.

Jos on sattunut virhe niin pitää tehdä ilmoitus tästä ja asia tutkitaan uudestaan. Asiakkaan on siis tehtävä tämä ilmoitus itse. Infrastruktuuri- ja veroviraston liikennevirasto päättää ruuhkamaksusta. Ruotsin lain mukaan EPASS24 ei saa tehdä päätöksiä näistä, mutta viranomaisten on käsiteltävä niitä.

Jos pidätte päätöstä virheellisenä, voitte tehdä valituksen asianomaiselle viranomaiselle osoitteesta www.EPASS24.com/appeal. Huomaa, että EPASS24 ei voi tehdä päätöksiä verojen ja maksujen osalta; suosittelemme kuitenkin, että maksat laskun, jotta vältät ylimääräisiä maksuja. Jos päätös muuttuu niin maksettu summa palautetaan sinulle.

Jos tarvitset lisätietoja, älä epäröi ottamaan yhteyttä uudelleen. EPASS24 toivottaa sinulle mukavaa päivänjatkoa!

Ystävällisin terveisin, Jane.

Janne Airaksinen