Joutsan nuorisoseuran Talkooteatteri on jo vuosia etsinyt ohjaajansa Jarmo Laakson johdolla komediaa, joka sijoittuisi vanhainkotiin. Nyt sellainen löytyi Heikki Lundin vuonna 2009 käsikirjoittamasta Harmaat pantterit -komediasta. Käsikirjoituksessa on myös draaman aineksia, ja se onkin ollut huippusuosittu monissa näytelmäryhmissä saaden jatkuvasti lisää esityksiä ympäri maata.

Ikäihmisten hoidon järjestäminen on toki ajankohtainen aihe aina, ja onhan teema ollut Joutsassakin viime aikoina paljon esillä, eikä vähiten hoivakotirakentamisbuumin vuoksi.

Talkooteatterin väki vie katsojansa Käpyhovin vanhainkotiin, jossa kaksi henkilöä on ovat johtaneet paikkaa omalla tyylillään jo hyvin kauan. Jonkinasteista henkisen jaksamisen rajoilla käymistä on havaittavissa, ja tämä puolestaan ei voi olla heijastumatta pinnan pitävyyteen, eikä vanhuksia aina kohdella kuten pitäisi.

Johtaja kuitenkin vaihtuu vanhan taloon jääneen jäärän harmiksi, ja mikään ei jää entiselleen.

– Yhtäkkiä asukkaiden hyvinvointi muuttuukin tärkeäksi, ja pinnan alta paljastuu muun muassa väärinkäytöksiä, kuvailee ohjaaja Laakso komediaa.

Joutsan nuorisoseuran Talkooteatteri esittää: Harmaat pantterit. Käsikirjoitus Heikki Lund 2009. Ohjaus: Jarmo Laakso. Rooleissa: Mervi Ruokola-Parkkonen (Ilona Huttunen, Käpyhovin uusi johtaja), Maritta Åkman-Mustonen (eläkkeelle jäävä vanhainkodin johtaja Tyyne Mällinen), Taina Hannula (Maija Orava, vanhainkodin hoitaja), Timo Taskila (Erik Vuorimies, juristi), Jaakko Moilanen ( Natunen, sosiaalitoimenjohtaja), Aili Tarvainen (Kristiina Natunen, simpsakka harjoittelija), Timo Kakko (Massoud, iranilainen psykiatrian erikoislääkäri, vanhainkodin tukityöllistetty), Eero Kainulainen (Valdemar Hanhela, vanhainkodin asukas ja teräsvaari), Eerika Alanko (Hertta Autio, vanhainkodin asukas), Irmeli Räsänen (Hilja-Aurora Mäkäräinen, asukas), Jaana Parhiala (Laimi Jaara, asukas), Pekka Uljamo (Aimo Pietola, dementikko), Heikki Utula (Karttunen, saarnamies), Runo Tamminen (Armi Autio, Hertan tyttärentytär sekä Mari Jaara, Laimin tytär).

Esitykset: ensi-ilta 8.7. Joutsan Talomuseo, 15.7. Talomuseo, 28.7. Maapirtti, Marjotaipale, 29.7. Korpelan tila, Niemistenkylä.

Janne Airaksinen

Kuva: Jarmo Laakso