Aika kuluu maailmankaikkeuden luomisesta tai alkuräjähdyksestä kohti jotakin. Oma aikamme alkaa hedelmöittymisestä tai jostain hallinnollisesti määrätystä ajankohdasta alkaen. Ajan kulumista mittaamme kellolla ja kalenterilla. Kello meillä on seinällä, ranteessa tai kännykässä. Aiemmin kellotornissa. Sisäinen kellommekin tikittää. Se ei tikitä yhtä nopeasti jokaisella!

Viime vuosikymmeninä on opittu tuntemaan perimämme eli geeniemme toiminta yhä tarkemmin. On opittu etteivät kaikki geenimme ole hommissa koko aikaa, vaan osa on aktiivisia, osa lepotilassa. Tiedetään myös, että ihmisen vanhetessa elimistö muuttaa vähitellen geenien rakennetta kiinnittämällä niihin uusia yhdisteitä kuten metyyliryhmiä. Kyseessä lienee vanhenemisilmiö ja muutosten mittaamisella saadaan käsitys solujen vanhenemisaikataulusta.

Niinpä ihmisen kalenteri-ikää voidaan verrata kudosten ikään. Tamperelaisessa Tervaskanto-projektissa verrattiin kudosten ikää 90 vuotta täyttäneiden ja nuorempien ikäluokkien ihmisten välillä. 55:een ikävuoteen asti kalenteri-ikä ja tämä niin sanottu epigeneettinen kello antoivat samat luvut, mutta 90-vuotiailla epigeneettinen kello oli jätättänyt kymmenen vuotta. Eli 90-vuotiaiksi ylenneiden kudokset olivat kymmenen vuotta kalenteri-ikää nuoremmat. Siis kun kudoskello hidastaa, elinikä pitenee.

Miten epigeneettistä kelloa voi hidastaa? Epigeneettiseen kelloon vaikuttaminen: valitse sopivat vanhemmat ja suku, vältä syntymistä kehitysmaissa, hanki korkeakoulukoulutus, hanki hyvät tulot ja varallisuutta, älä: tupakoi, ryyppää, liho, löhöile, toteuta terveelliset elämäntavat, välimeren/itämerellinen ruokavalio, hoida krooniset taudit (verenpaine, diabetes ynnä muut) ja muista rokotukset sekä terveystarkastukset eli ehkäisy.

Yhteiskunnallisen aktiivisuuden vaikutusta kehon kelloon ei liene vielä tutkittu. Toivon parasta.

Kevätterveisin

Kalle Willman
lääkäri eläkkeellä Joutsassa