Joutsan kunnan uudeksi talous- ja hallintojohtajaksi valittu Antti-Pekka Hokkanen aloittaa työssään tulevan kesän aikana. Tämän tarkempaa aikataulua hän ei vielä pysty ilmoittamaan, mutta kertoo joka tapauksessa olevansa hyvin tyytyväinen uusista haasteista.

Kangasniemeltä lähtöisin oleva ja siellä asuva 26-vuotias Hokkanen työskentelee tällä hetkellä Jyväskylän kaupungin palveluksessa hankinta-asiantuntijana. Aikaisempi työkokemus pitää sisällään muun muassa kirjanpitoa sekä budjetin tekoa Kangasniemen kunnan hommissa. Hän valmistui vuoden alussa hallintotieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta suuntautumisalana kunta- ja aluejohtaminen.

– Kunnallinen päätöksenteko kiinnostaa suuresti, ja nyt vieläpä työpaikkakin löytyi kotikunnan lähistöltä, iloitsee Hokkanen.

Joutsan kunnan rekrytointiprosessia hän piti yllättävän haastavana kokemuksena, joka perinpohjaisuudessaan todella erotti jyvät akanoista. Soveltuvuuskokeen käyttäminen näyttäytyy kuitenkin Hokkaselle taloudellisesti järkevänä ratkaisuna, sillä rekrytoinnit on tärkeää tehdä kunnolla.

Janne Airaksinen