Seksuaalineuvojan vastaanotolle menoa arastellaan helposti, mutta arastelu on turhaa, sanoo seksuaalineuvojaksi kouluttautunut joutsalainen Jenni Lehtimaa (kuvassa). Sen sijaan, että pohtisi itsekseen, uskaltaako omassa asiassa olla yhteydessä seksuaalineuvojaan, kannattaa Lehtimaan mukaan pitää yhteydenottokynnys matalana.

Seksuaalineuvojan puoleen voi Lehtimaan mukaan kääntyä esimerkiksi seksuaalisuuteen ja sukupuolisuuteen liittyvissä kysymyksissä kuten esimerkiksi silloin, kun kohtaa seksuaalisuuden toimintahäiriöitä, haluttomuusongelmia tai ylipäätään sukupuolisuuden moninaisuuteen tai parisuhteeseen liittyvät kysymykset mietityttävät. Vastaanotolle voi mennä joko yksin tai pariskuntana.

Olennaista vastaanotolla on Lehtimaan mukaan neuvojan ja asiakkaan vuorovaikutus. Seksuaalineuvoja ei siis tee ratkaisuja asiakkaan puolesta tai sano miten tämän täytyy tehdä.

– Yhdessä mietitään niitä keinoja ja tavoitteita. Ja se on ehkä tärkeintä, että annetaan lupa asiakkaan sanoa se oma asia ja että on lupa tuntea miten tuntee, sanoo Lehtimaa.

Vaikka seksuaalisuus on osa ihmisen hyvinvointia, on siitä puhuminen Lehtimaan mukaan yhä monelle tietynlainen tabu. Sitä sen ei kuitenkaan hänen mielestään pitäisi olla, vaan seksuaalisuuden ja seksuaalineuvojan vastaanotolla käymisen ylipäätään pitäisi olla yhtä normaali asia kuin esimerkiksi hammaslääkärillä käynti.

 

Seksuaalineuvojan vastaanotolla voi Jenni Lehtimaan käydä jo niin sanotusti ennaltaehkäisevästi eli ennen kuin tulee mitään varsinaista ongelmaa. Kuka tahansa voi Lehtimaan mukaan mennä vastaanotolle ja ennemmin kuin kysyisi ”miksi sinne pitäisi mennä?”, Lehtimaa asettaisi kysymyksen muotoon ”miksei sinne pitäisi mennä?”

– Ihan varmasti jokaisella on jotain siihen liittyvää pohdiskelua, mitä voi yhdessä pohtia. Ei se tarvitse olla mikään ongelma tai iso juttu.

Lehtimaa myös muistuttaa, että seksuaalisuus ei ole läpi elämän muuttumattomana säilyvä asia, vaan elämäntilanteiden muuttuessa myös seksuaalisuus muuttuu. Esimerkkinä tällaisesta tilanteesta käy pikkulapsiperheaika, joka yleensä vaatii vanhemmilta paljon ja voi vaikuttaa siten heidän parisuhteeseensa.

– Se on sellainen yksi kohta elämässä, että kysymyksiä saattaa herätä.

 

Moni seksuaalineuvojaksi kouluttautunut ei tee yksinomaan neuvontatyötä, vaan koulutus hankitaan usein täydentämään muuta sosiaali- ja terveysalan työtä. Jenni Lehtimaakaan ei tee seksuaalineuvojana vastaanottotyötä, vaan hän päätyi kouluttautumaan neuvojaksi kokiessaan siitä olevan hyötyä työssään kehitysvammaisten parissa.

Kymmenen vuotta kehitysvammaisten kanssa työskennellyt Lehtimaa kertoo olleensa pitkään kiinnostunut sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuteen liittyvistä asioista ja sanoo aiheen nousevan työssään koko ajan esiin. Aihe on hänen mukaansa yhä jotenkin arkaluontoinen ja hän kokee, että sosiaali- ja terveyspuolellakin aiheeseen kiinnitetään vielä liian vähän huomiota.

– Kehitysvammatyössä uskon, että käytöshäiriöitä voitaisiin välttää ihan vaan sillä, että tiedettäisiin näistäkin asioista. Kun he eivät pysty sanomaan, näyttämään tai millään tavoin välttämättä toteuttamaan omaa seksuaalisuuttaan, niin sitten se saattaa ilmetä aggressiivisuutena tai muuna ei-hyväksyttävänä toimintana.

 

Ei omaa neuvojaa, palvelut muualta

Joutsan terveysasemalla ei ole omaa seksuaalineuvojaa eikä seksuaaliterapiapalveluja, kertoo terveysaseman äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolassa työskentelevä terveydenhoitaja Mervi Kuitunen.

Jos kyseisten palvelujen tarve nousee esiin esimerkiksi perhesuunnitteluneuvolassa tai terveysaseman asiakas muuten kokee seksuaalineuvonnalle tarvetta, hänet voidaan kuitenkin Kuitusen mukaan joko ohjata lähetteellä Keski-Suomen keskussairaalaan seksuaalineuvojan vastaanotolle tai vaihtoehtoisesti ohjata hakeutumaan itse Keski-Suomen sairaanhoitopiirin seksuaalineuvojan vastaanotolle.

Esimerkiksi äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolan asiakaskäynneillä ei ole kuitenkaan Kuitusen mukaan ilmennyt viime vuosina lainkaan tarvetta seksuaalineuvontaan tai seksuaaliterapiapalveluihin.

– Olen pian viisi vuotta tehnyt tätä työtä ja niiden viiden vuoden aikana ei ole tullut esille tarvetta seksuaaliterapiaan. Tosin tietoisuus mahdollisuuksista on varmaan tullut esiin paremmin.

Tarja Kuikka