Kuka kurkistaa sammalmättään suojista? Kuka asustaa pinnan alla? Oletko ikinä tavannut hurjaa maakiitäjäistä tai koskien mahtavaa kalastajaa koskikaraa? Muun muassa näitä otuksia, ötököitä ja öttiäisiä pääsee tutkimaan kesäkuun alussa Rutalahdessa järjestettävällä kesäleirillä.

Jyväskylän yliopiston, Kesäyliopiston, Joutsan kunnan ja Rutalahden nuorisoseuran 4.-8.6. pitämän kesäleirin kohdeyleisö ovat alakouluikäiset lapset. Kyseessä on päiväleiri, jossa ei siis yövytä. Tukikohtana toimii Suojarinteen nuorisoseurantalo. Ohjaajina toimii kolme Jyväskylän yliopiston luonnontieteiden yliopisto-opiskelijaa.

Leiri koostuu viidestä teemapäivästä, joiden aikana lapset seikkailevat ohjatusti Rutalahden alueen lähiluonnossa ja Koskikaran kierroksen luontopoluilla. Teemoina ovat metsä, vesistöt, eläimet, kestävä kehitys ja viimeisenä koontipäivä. Viimeiseen päivään liitetään päättäjäisinä toimivat leiriolympialaiset.

Luonnontieteiden yliopisto-opiskelijat Selma Närkki (kuvassa vas.) ja Elli Herranen ovat mukana lasten ”yliopistoleirillä” ohjaajina.

Lue lisää viikon 16 Joutsan Seudusta.

Tilaa täältä