Joutsan lukiolla vietettiin viime torstaina Erasmus+ KA2 Horizon to the Future -projektin päätösjuhlaa. Vuonna 2015 käynnistyneen viiden eurooppalaiskoulun yhteistyöprojektin tarkoituksena oli antaa opiskelijoille työkaluja ja työskentelytapoja tulevan työuran suunnitteluun. Joutsan lukion ryhmän lisäksi mukana oli opiskelijoita ja opettajia Espanjan Montmelósta ja Cambresta, Italian Civitavecchiasta sekä Saksan Bitterfeldistä.

Kolmevuotista projektia toteutettiin työpajojen muodossa kussakin osallistujamaassa. Pajoissa opiskeltiin muun muassa esittäytymis- ja väittelytaitoja, yleistä kommunikaatiota sekä perustettiin kuvitteellinen yritys. Lisäksi matkoilla päästiin työpajojen ohella tutustumaan kunkin maan kulttuuriin. Joutsan lukiosta matkoille osallistui kaikkiaan nelisenkymmentä opiskelijaa ja kahdeksan opettajaa.

Päätösjuhlassa projektin todettiin rikastuttaneen siihen osaa ottaneiden elämää monella tavalla. Joutsan lukion abiturientit Erik Kuitunen (kuvassa vas.) ja Akseli Koskinen nostivat kertyneistä kokemuksista esille uusien tapojen oppimisen, ympäri Eurooppaa olevien ihmisten tapaamisen sekä näiden kotimaiden kulttuureihin ja tapoihin tutustumisen.

Lue lisää viikon 16 Joutsan Seudusta.

Tilaa täältä