Vanhat mielikuvat ”pakanoita käännyttävistä” lähetystyöntekijöistä kannattaa heittää romukoppaan. Kolmekymmentä vuotta Joutsan seurakunnan nimikkolähettinä ja Lähetysyhdistys Kylväjän lähetystyöntekijänä työskennellyt Aili Maria Manninen (kuvassa) kertoo työn olevan lähinnä paikallisten ihmisten elinolojen kehittämistä. Toki kristillistä sanomaakin tuodaan esille hienovaraisesti, ja joissakin maissa lähetystyö on selkeästi seurakuntatyötä. Kristillisen järjestön kehitystyö Bangladeshissa on Mannisen mukaan kaatanut ennakkoluulojen raja-aitoja eri uskontoryhmien välillä ja herättänyt myös keskustelua kristinuskon sisällöstä.

Mannisen työkentäksi muodostui osin sattuman kautta Bangladesh, jossa hän vieraili ensimmäistä kertaa vuonna 1981 kolmen kuukauden ajan kehitysyhteistyöjärjestön opiskelijaohjelman puitteissa. Vuodesta 1987 lukien Manninen on työskennellyt Bangladeshissa Lähetysyhdistys Kylväjän palveluksessa 2–3 vuoden työjaksoissa kerrallaan. Viimeinen työjakso päättyi viime vuonna ja virallisesti Manninen jäi eläkkeelle tämän vuoden elokuun alusta lukien. Lokakuussa Manninen vietti Joutsan seurakunnassa eläkejuhlaa.

Lue lisää viikon 48 Joutsan Seudusta.

Tilaa täältä