Alkukesän aikana Joutsan alueella sijaitsevia ulkoilureittejä on saatu kunnostettua aivan uuteen uskoon. Kunta on palkannut korjausrakentamisen ammattilaisen Juha Kainulaisen vetämään kolmen pitkäaikaistyöttömän ryhmää.

Valklammen pitkospuut on nyt pääosiltaan kunnostettu asentamalla lahonneiden lankkujen tilalle uusia. Nyt reitti on kokonaisuudessaan siinä kunnossa, että seuraavan suuremman kunnostusurakan tarve on vasta viiden vuoden päässä. Uudet lankut kestävät noin kymmenen vuotta. Kätevintä olisi tietysti panna kaikki kerralla uusiksi, mutta talouden realiteetit eivät koskaan tätä mahdollista.

Myös Viherin vanhaa museosiltaa (kuvassa) on kunnostettu. Siellä on uusittu kaiteita, tuettu penkkoja, korjattu grillikatosta ja tehty eräitä muita parannuksia. Äkkiseltään pieneltä vaikuttava seikka, mutta kohteen tunnelmaan merkittävästi vaikuttava, on sillan kupeessa tehty risukon ja puuston raivaus. Nyt siltojen välinen osuus näkyy hyvin kävijälle, mikä on omiaan lisäämään tunnelmaa.

Lue lisää viikon 29 Joutsan Seudusta.

Tilaa täältä