Joutsalaisten marssi Lappeenrantaan sujui juhannusviikolla pääpiirteittäin ennakkosuunnitelmien mukaisesti. Ainoastaan juhannustanssit jäivät käymättä.

Ryhmä starttasi juhannusviikolla tiistaina entisen suojeluskuntatalo Jukolan edestä ja oli perillä Lappeenrannassa Upseerikerholla sunnuntaina iltapäivällä. Matkaa kertyi 180 kilometriä ja rapiat.

Ryhmä noudatti kesällä 1941 jatkosotaan lähteneiden joutsalaisten reittiä. Ainoastaan loppumatkasta reitti poikkesi hieman. Myös aikataulullisesti ja yöpymisten suhteen marssijat pyrkivät noudattamaan mahdollisimman pitkälti kesän 1941 tapahtumia. Ryhmä sai juuri ennen lähtöään käyttöönsä Marjatta Saarisen löytämän appiukkonsa Toivo Saarisen päiväkirjan, josta löytyi tarkat merkinnät kyseistä marssia koskien.

Lue lisää viikon 27 Joutsan Seudusta.

Tilaa täältä