35RauliNETTI1

Lauantaina puolilta päivin käynnistynyt Rauli-myrsky aiheutti tuhoja, lähinnä puiden kaatumista ja sähköverkkojen vaurioitumista ympäri seutukuntaa. Myrsky laantui vasta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Ilmatieteenlaitoksen mukaan Rauli oli harvinaisen voimakas kesämyrskyksi. Poikkeuksellista oli myös sen pitkä kesto. Tuhoja aiheutti puuskittainen tuuli, mutta esimerkiksi rankkoja vesisateita ja ukkosta ei näillä suunnilla ilmennyt.

Puita kaatui paljon sähkölinjoille, mikä aiheutti luonnollisesti sähkökatkoja. Sähkönjakelusta vastaava Järvi-Suomen Energia sai korjattua niin sanotut keskijänniteverkon viat sunnuntai-iltaan mennessä. Asiakkaille jakavan pienjänniteverkon viat saatiin pääosin korjattua maanantain aikana.

Seuraava iso operaatio on linjoille kaatuneiden puiden poistaminen. Esimerkiksi maanantaiaamuna tiedossa oli yli 50 linjaan nojaavaa puuta. Käyttöpäällikkö Mika Huttu kertoo, että uusia ilmoituksia tällaisista puista tulee vielä viikkoja myrskyn jälkeen.

– Linjoille nojaavat puut saattavat aiheuttaa vielä uusia katkoja tai muita vikoja, muistuttaa Huttu.

Kuvassa Suur-Savon Sähkötyö Oy:n Tony Kankainen maanantaina korjaamassa 0-vikaa Leivonmäellä. Tuuli katkaisi männyn latvan, joka kaatui läheisen sähkökaapelin päälle.

Katso videopätkä korjaustöistä:

Lue lisää viikon 35 Joutsan Seudusta.

Tilaa täältä