Puulan seutuopisto vietti kevätjuhlaansa viime sunnuntaina Leivonmäellä Kurkiauran koululla perinteisin menoin. Opiston tuore rehtori Sari-Maarit Peltola kertoi saaneensa ensimmäisen lukuvuotensa aikana useita ilon aiheita.
– Ensimmäinen niistä on se, miten aktiivisesti kuntalaiset ovat olleet yhteydessä. Olen saanut runsaasti ehdotuksia uusista kursseista ja myös palautetta käynnissä olevista kursseista. Kuntalaiset ovat olleet muutenkin aktiivisia, sillä esimerkiksi viime syksynä järjestettyyn logokilpailuun tuli noin 50 ehdotusta, kertoi Peltola.
Juhlassa esiintyi muiden muassa kuvassa näkyvä Viihdekuoro Karpalot.
Katso videopätkä Karpaloiden esityksestä:
Lue lisää viikon 17 Joutsan Seudusta.
Tilaa täältä