14mahajarviNETTI1

Joutsan Pappisissa sijaitsevan Mahajärven kohtalo on synnyttänyt kansalaisliikkeen. Mahajärvi-Pappistenlahti vesienhoitoyhdistys ry perustettiin viime syksynä ja toiminta on nyt saatu vauhtiin. Mukana on niin kesäasukkaita kuin kylän vakituista väkeä.

Mahajärven puolesta on kampanjoitu kohta vuosikymmenen verran, mutta tähän asti lähinnä yksityishenkilöiden toimesta. Kaikki sai alkunsa, kun läheisellä Aukeasuolla suunniteltiin turvetuotannon laajentamista ja laskuvesien johtamista Mahajärven kautta Pappistenlahdelle.

Lähialueen asukkaat vastustivat lupaa ja jopa valittivat siitä. Sittemmin väki on pyrkinyt tuomaan turvetuotannon vaikutuksia julkisuuteen. Parhaillaan käynnissä on poliisitutkinta, jossa turveyrittäjää epäillään luparikkomuksista. Tästä huolimatta alueella on nähty tarve leveämmille hartioille.

Mahajärven-Pappistenlahden vesienhoitoyhdistyksen hallitus (kuvassa) kokoontui viimeksi pääsiäisenä.

Lue lisää viikon 14 Joutsan Seudusta.

Tilaa täältä