47LuhankaNETTI1

Luhangan kunnanvaltuusto on päättänyt pudottaa veroäyriä. Vuonna 2016 pitäjässä kannetaan veroa 18,50 prosenttia, kun se vuosina 2003–2015 oli 19,00 prosenttia. Päätös syntyi äänin 12–3.

Veron alentamista jo kunnanhallitukselle esittänyt kunnanjohtaja Reijo Urtti perusteli asiaa muun muassa imagotekijöillä, hyvällä verokertymällä sekä sillä, että nyt on mahdollista nähdä, mikä vaikutus verolla on muuttoliikkeeseen. Vastaesityksen asiassa teki Martti Markkanen (kok.).

Samaan aikaan Luhanka kuitenkin kiristää osaa kiinteistöveroistaan. Yleinen kiinteistöveroprosentti, joka peritään esimerkiksi tonteista ja tuulivoimaloista, nousee 1,10 prosentista 1,20:een. Muiden asuinrakennusten, esimerkiksi mökkien, verotus kiristyy 1,10:stä 1,30:een. Vakituisten asuntojen vero pysyy entisellään 0,50 prosentissa.

Kuvassa etualalla kunnanhallituksen puheenjohtaja Tuomo Kärnä (kesk.), valtuuston puheenjohtaja Ahti Weijo (kok.), kunnanjohtaja Reijo Urtti sekä taaimmaisena ”kirjurina” toiminut rakennustarkastaja Risto Salonen.

Lue lisää viikon 47 Joutsan Seudusta.

Tilaa täältä