44koulukeskusteluNETTI1

Luhangan kunnanvaltuusto päättää kouluverkon kohtalosta kokouksessaan joulukuussa. Tällä hetkellä valmistelussa on malli, jossa siirryttäisiin lukuvuoden 2017–2018 alusta yhden koulun malliin pitäjässä.

Suunnittelun lähtökohtana on, että koulu sijaitsisi Tammijärvellä ja kyse olisi uudisrakennuksesta, johon sijoittuisi myös esikoulu ja päivähoito. Vanhoista tiloista tukeuduttaisiin liikuntatiloihin ja teknisentyön tiloihin.

Valtuustolla on kuitenkin asiassa kaikki valta päättää myös muulla tapaa. Esimerkiksi konsulttiyhtiö FCG piti järkevimpänä koulutoimen keskittämistä kirkonkylälle Kylätaloon.

Suunnitelmien esittelyä ja keskustelua varten järjestettiin yleisötilaisuudet viime viikolla, ensin tiistaina Tammijärvellä (kuvassa) ja torstaina kirkonkylällä.

LUE LISÄÄ VIIKON 44 JOUTSAN SEUDUSTA.

Tilaa täältä