Joutsan ambulanssi siirtyy niin sanottuun välittömään lähtövalmiuteen ensi tammikuun 26. päivästä lähtien. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ambulanssi ja sen kahden hengen miehistöt päivystävät Joutsan paloasemalla vuorokauden ympäri.
Nykyisessä järjestelyssä välitön lähtövalmius on vain aamu- ja iltakahdeksan välillä. Yöllä miehistö on päivystänyt kotoaan käsin, eli vapaa-ajallaan ja saaneet tästä päivystyskorvauksen.
Ensihoidon järjestämisvastuu on Keski-Suomen sairaanhoitopiirillä, joka Joutsan aluetta koskien ostaa kyseisen palvelun Keski-Suomen pelastuslaitokselta. Ensihoidosta vastaavan ylilääkärin Mikko Linnun mukaan Joutsassa toteutettavalle muutokselle on kaksi keskeistä perustetta.
– Ensinnäkin toiminnan nopeus on sama ympäri vuorokauden. Esimerkiksi muutamassa minuutissa tavoitamme selkeästi nykyistä suuremman alueen nyt myös yöllä. Vastaavasti tavoitettavuus paranee myös kauempana. Toisekseen tästä niin sanotusta kotivarallaolosta pyritään eroon valtakunnallisesti, sanoo Lintu.
– Henkilökunnan osalta uudistus tarkoittaa, että työsidonnaisuus vähenee ja vapaa-aika on oikeasti vapaa-aikaa. Nyt kolmen työpäivän putki on tarkoittanut pahimmillaan kolmen vuorokauden poissaoloa kotoa, valaisee Joutsan ambulanssin ensihoitoesimiehenä toimiva Aki Meinander.
Jonkin sortin uhka vaanii kuitenkin sen yllä, että Joutsan ambulanssi päivystäisi jatkossa myös maakuntarajan yli Hartolaan. Päijät-Hämeen sairaanhoitopiiri nimittäin kaavailee Hartolan ambulanssin yöpäivystyksen lopettamista.
Päätöstä asiasta ei vielä ole tehty, mutta sairaanhoitopiirien välillä asiasta on tiettävästi jo neuvoteltu.
Ylilääkäri Mikko Lintu myöntää, että etenkin yöllä päivystysalueet saattavat tulevaisuudessa kasvaa suuriksi. Toisaalta ambulansseille on tänä päivänä olemassa oma kenttäjohtajajärjestelmä. Esimerkiksi jos Joutsan auto lähtee pitkälle keikalle, näkyy "tyhjiö" kartalla, kuin myös lähimmät vapaat ambulanssit.
LUE LISÄÄ VIIKON 2 JOUTSAN SEUDUSTA.