Joutsan työvoimatoimiston, eli nykyisen työ- ja elinkeinotoimiston aukioloajat ovat kaventuneet tämän vuoden alusta alkaen. Toimiston ovet ovat avoinna vain maanantaisin ja tiistaisin aamuyhdeksästä puolille päivin. Ajanvarauksella on mahdollista asioida myös muina aikoina.
Asiakkaiden käyttöön tulee myös niin sanottu etäpalvelupiste, joka on käytettävissä joka päivä virka-aikana. Se sijaitsee Joutsan kunnanviraston yhteispalvelupisteessä.
Etäpalvelupiste tarkoittaa tietokonetta, jolla saa videoyhteyden toisella paikkakunnalla sijaitsevaan virkailijaan. Näin voidaan saada esimerkiksi ammatinvalintapsykologin palveluita. Aikaisemmin psykologit ovat ajaneet paikalle Joutsaan.
Kaikki niin sanotut rutiiniasiat hoidetaan jatkossa verkon kautta. Näitä ovat esimerkiksi työnhaun aloittaminen ja päättäminen.

Joutsassa työskentelee tällä hetkellä kolme virkailijaa. Vahvuus putoaa kahteen, kun yhden virkailijan työpiste siirtyy Jyväskylään.
Jäljelle jäävistä viroista 1,5 on jatkossa valtakunnallisen puhelinpalvelun listoilla ja 0,5 jää rakentamaan yhteispalvelumallia ja etäpalvelua. Aikaisemmin puhelinpalvelua teki yksi henkilö.

LUE LISÄÄ VIIKON 2 JOUTSAN SEUDUSTA
Tee kestotilaus: p. 0201 876 100