Uimaniemen kivilouhoshanke on ollut julkisuudessa kesästä 2011 alkaen. Aiheen käsittely julkisuudessa on kuitenkin keskittynyt lähinnä hankkeen esittelyyn ja eri tahojen arveluihin vaikutuksista, mutta varsinaisen ottotoiminnan luonteen kuvaukset ovat olleet vähissä.
Niinpä Joutsan Seutu haastatteli kolmea kiviteollisuuden asiantuntijaa siitä, millaisia tarvekivenoton varsinainen ottotoiminta on ja millaisia ympäristövaikutuksia sillä on.
– Hyvin usein kyse on, että tarvekivenoton luonnetta ei ymmärretä ja prosessia ei tunneta. Jos vertauksia haetaan kaivosteollisuudesta tai jopa mursketuotannosta, ollaan aivan väärillä linjoilla, sanoo alan yrityksiä edustavan Kiviteollisuusliitto ry toimitusjohtaja, diplomi-insinööri Pekka Jauhiainen.
Samoilla linjoilla on myös Tampereen kaupungin tarkastusinsinööri Pekka Rantanen, jonka valvonnassa on eräitä alueen kivilouhoksia. Tampereen lähialueilla kiveä on louhittu jo 1800-luvulta alkaen, joten perinteet ovat pitkät.
Kivenoton luvat eivät ole herättäneet Tampereen suunnalla suurta kansalaisliikehdintää. Kansalaiset ovat reagoineet lähinnä huomautuksilla lupaprosesseissa.
– Itse toimintaa ei ole vastustettu. Huomautukset on pyritty huomioimaan luvissa, esimerkiksi työaikoja on rajattu, kuvailee Rantanen.
Suomen kivenoton keskittymä sijaitsee puolestaan Ylämaalla Lappeenrannan lähettyvillä. Entisen Ylämaan pitäjän alueella on arviolta 40 kiviteollisuuden yritystä tai näiden alihankkijaa. Työllistävä vaikutus on yli 120 henkeä.
– Uusilla kivenottoalueilla keskustelu helposti ryöpsähtää. Lähialueen asukkaiden informoiminen on tärkeää. Kivenottaminen on tavattoman tarkasti hallittua, pelättävää kivenottamisessa ei ole, vakuuttaa Ylämaan entinen kunnanjohtaja, nykyään eläkkeellä oleva Esko Hämäläinen.
Ensinnäkin tarvekivenotto eroaa mittasuhteiltaan hyvin paljon mursketuotannosta ja kaivosteollisuudesta. Pekka Jauhiainen muistuttaa, että tarvekiven ottomäärät ovat selvästi alhaisempia.
Kun kaivosteollisuus jätetään pois, on kiviainesten ottomäärä Suomessa vuosittain noin sadan miljoonan tonnin luokkaa. Tästä suurin osa päätyy mursketuotantoon. Tarvekivenoton osuus on tästä vain kaksi–kolme miljoonaa tonnia, eli kaksi–kolme prosenttia, mistä noin 400.000 tonttia päätyy hyötykäyttöön.
Huomattava ero syntyy myös siinä, miten kivi otetaan kallioperästä irti. Tarvekivi pyritään saamaan irti mahdollisimman suurena lohkareena ja ehjänä. Näin ollen räjähdyksen voima ei voi olla liian suuri. Tämän jälkeen lohkominen tapahtuu mekaanisesti poraamalla tai kiilaamalla. Näistä irtoava melu ei ole kovin suurta.
Entä mitkä ovat tarvekivenoton vaikutukset ympäristöön? Joutsassa vapaa-ajanasukkaiden huolena on ollut erityisesti kirkasvetisen Etelä-Suonteen kohtalo.
– En tiedä yhtään tapausta, jossa rakennuskivenotto olisi pilannut vesistöä, kummastelee Kiviteollisuus ry:n Pekka Jauhiainen.
– Toki kivenotto tuottaa omat ongelmansa. Arpi jää maahan, mutta jälkihoito taataan vakuuksilla. Lupaehdot ovat puolestaan tiukkoja toiminta-ajan, melun ja pölyn suhteen, hän jatkaa.
Tarkastusinsinööri Pekka Rantanen puolestaan sanoo, että rakennuskiveä otetaan yleensä kalliopohjaveden yläpuolelta, joten esimerkiksi pois pumpattavaa vettä ei tule. Räjähdysainemäärät ovat nekin pieniä.
– Epäpuhtaudet mitä luontoon pääsee, ovat todella pieniä. Maisemalliset haitat ja melu ovat isompia. Jatkuvaa melua ei kuitenkaan synny, vaan melu on lähinnä tilapäistä ja lyhytaikaista. Meluun taas voidaan vaikuttaa toiminta-aikoja rajaamalla ja vaatimalla melusuojauksia, Rantanen sanoo.
LUE LISÄÄ VIIKON 38 JOUTSAN SEUDUSTA
Tee kestotilaus: p. 0201 876 100
Loading ...
