Joutsan kunta osallistuu Joutsan lukion hartolalaisten oppilaiden koulukuljetuskustannuksiin.

SL-Autoyhtymä Oy ja valtion ely-keskukset ovat päättäneet lakkauttaa kannattamattomana Hartolan ja Joutsan välillä kulkevat koulujen alkamis- ja päättymisajankohtina kulkevat linja-autovuorot. Tämä oli kiusallinen takaisku osalle Joutsan lukion opiskelijoista, sillä tänäkin lukuvuonna kyseisen oppilaitoksen kirjoilla on yli 20 hartolalaista. Kun myös yhtenäiskoulun puolella on Hartolasta oppilaita, kunta päätti tulla apuun.

Hartolan koulukuljetukset ulottuvat jo muutenkin lähelle rajaa, joten tätä pystyttiin hyödyntämään pohjana. Oppilaille järjestetään kyytejä Hartolan hankkimana, ja Joutsa maksaa siivusta omat kulunsa jälkikäteen. Kuluja on laskettu koituvan lukuvuoden aikana reilut 10.000 euroa.

LUE LISÄÄ VIIKON 33 JOUTSAN SEUDUSTA
Tee kestotilaus: p. 0201 876 100