Metsänomistajilla on hyvät oltavat Joutsan seutukunnalla. Puu kasvaa näillä leveyspiireillä vauhdilla ja se tekee myös kauppansa. Perinteisten ”kolmen suuren”, eli Stora Enson, UPM:n ja Metsäliiton ohella puuta ostaa seudulta useampi pienempi toimija.
Yksi näistä on vuonna 2008 perustettu Harvestia, joka on kasvanut vauhdilla. Yhtiö on Vapon ja Powerflute Oyj:n omistuksessa.
– Olemme Suomen neljänneksi suurin puunhankkija. Ostamme kuitu-, tukki- ja energiapuuta. Joutsasta ja Luhangasta ostamamme puut matkaavat muun muassa Hankasalmelle tai Jämsänkoskelle. Lisäksi pienempiä toimitusosoitteita on useita, kuvailee hankintaesimies Laura Kärki, 30.
Joutsasta ja Luhangasta Harvestia on ostanut puuta jo useamman vuoden. Oman hankintaesimiehen alue sai noin vuosi takaperin. Puunkorjuussa Harvestia käyttää tammijärveläisen Kari-Pekka Rundqvistin Motocat Oy:n palveluita.
– Vastaan puun ostamisesta, korjaamisesta ja kuljetusjärjestelyistä. Se on selkeää puun myyjän kannalta, kun yksi henkilö hoitaa kaiken. Hinnan ohella asiakkaat arvostavat paljon hyvää korjuujälkeä, Kärki tietää.

Seutukunnan metsänomistajia Harvestian hankintaesimies Laura Kärki kuvailee hintatietoisiksi, mutta toisaalta myös yhtiöuskollisiksi. Pääosin seutukunnan metsät ovat Kärjen mukaan hyvässä kunnossa, joskin hoitorästeihin törmää joskus.

LUE LISÄÄ VIIKON 16 JOUTSAN SEUDUSTA
Tee kestotilaus: p. 0201 876 100