Pikavuoropysäkin tavoittelu oli yksi Uimaniemen seudun kyläyhdistyksen ensimmäisistä hankkeista 30 vuotta takaperin. Pysäkkiä ei koskaan tullut, mutta kyläyhdistyksen rooli Uimaniemen, Hankaan ja Vehmaan seudun piristäjänä on sittemmin ollut kiistaton.
– Tärkeintä on kyläläisten yhteishengen luominen, kiteyttää yhdistyksen puheenjohtajana, eli ”kyläpäällikkönä” tänä vuonna aloittanut Eija Rämö.
Vakituisesti asuttuja talouksia kyläkunnalla on hieman toista sataa. Vapaa-ajan asukkaiden määrä on puolestaan valtava.
– Vapaa-ajan asukkaiden määrää on vaikea arvioida. Esimerkiksi yksin Vuorelantien varrella vakituisesti asuttuja taloja on kolme ja noin 50 vapaa-ajanasuntoa, Rämö ynnää.
Uimaniemen vakiintuneita kesätapahtumia ovat Kesäjuhlien ohella muun muassa läpi suven pyörivä kesätori, luontokirkko ja yhteislauluilta.

Uusien asukkaiden löytyminen on yksi kyläkunnan suurimmista toiveista. Ihannetilanne on pari muuttoa vuosittain. Ongelmana on ollut, että ihmisten kaipaamia omarantaisia tontteja ei tahdo olla markkinoilla.

Viime aikoina Uimaniemen seudun asukkaita on puhuttanut paljon kaavailtu kivilouhimo. Mielipiteet jakautuvat kylällä jyrkästi.
– Kyläyhdistys ei ota asiaan kantaa. Jokainen ottakoot yksityisenä henkilönä, linjaa Eija Rämö.
Kehitettävää kylällä on puolestaan tietoliikenneyhteyksissä. Ongelmia on kaikkien kolmen suuren operaattorin kännykkäverkkojen kanssa. Langattomat internet-yhteydet eivät nekään toimi kunnolla. Rämön mukaan esimerkiksi niin sanotut etätyöt eivät välttämättä kylällä tämän vuoksi onnistu.

LUE LISÄÄ VIIKON 36 JOUTSAN SEUDUSTA
Tee kestotilaus: p. 0201 876 100