Television kilpailuformaatit ovat antaneet uutta nostetta tai vähintään näkyvyyttä kuorolauluharrastukselle. Joutsan seutukunnalla laulamisella on kuitenkin jo perinteisesti vahva jalansija, sillä esimerkiksi toimivia kuoroja on ainakin seitsemän kappaletta. Kuorojen määrä kertoo myös harrastajien suuresta määrästä.

Yksi tuoreimmista harrastajista on Maija Hyyppä, joka on Joutsan naiskuoron matkassa nyt neljättä talvea. Ystävät yllyttivät hänet kokeilemaan. Kokemusta Hyypällä oli ainoastaan koululauluista, mutta se ei ole menoa haitannut.

– Jäin heti ensimmäisellä kokeilukerralla koukkuun. Alkuun vähän arkailin, mutta minut otettiin niin hyvin vastaan, muistelee Hyyppä.

– Esiintymiset jännittävät aivan valtavasti. Vuosi vuodelta jännitys kuitenkin helpottaa, hän jatkaa.

Joutsalainen Anna-Liisa Lahti on puolestaan ollut mukana naiskuorossa täydet 35 vuotta, eli perustamisesta alkaen. Sitä ennen hän lauloi jo Joutsan kirkkokuorossa. Naiskuoro harjoittelee kerran viikossa ja se on odotettu tapahtuma.

– Harjoitus on kuin henkireikä. Porukka on tullut kovin tutuksi ja henki on hyvä, Lahti tuumii.

Joutsan naiskuoro juhlisti 35-vuotista taivaltaan lukiolla sunnuntaina.

LUE LISÄÄ VIIKON 15 JOUTSAN SEUDUSTA
Tee kestotilaus: p. 0201 876 100