Joutsan kunnanvaltuusto päätti maanantaina tiukan äänestyksen jälkeen äänin 13-12, että Koiravuoren kurssikeskusta ei myydä suoraan taidelaitos Haihatukselle.

Kunnanhallitus oli esittänyt valtuustolle, että Koiravuoren kurssikeskusrakennus piharakennuksineen myytäisiin Haihatuksen taustayhdistykselle 20.000 euron hinnalla. Samalla kiinteistön tontti olisi vuokrattu Haihatukselle 30 vuoden vuokrasopimuksella.

Kunnanhallituksen esitys kuitenkin hävisi valtuustossa Teuvo Kuitusen (kesk.) tekemälle esitykselle, jonka mukaan kiinteistö pannaan avoimeen myyntiin. Kuitunen kertoi saaneensa asiasta erittäin paljon yhteydenottoja, samoin kuin Kuitusta kannattaneet Mikko Tamminen (kok.) ja Jussi Seppälä (kok.).

Kristillisten Matti Kallioinen sekä keskustan Tauno Kuitunen painottivat, että Päiväkeskusyhdistykselle olisi saatava korvaavat tilat ennen kaupan tekoa.

Valtuuston kokousta seuraamassa ollut Haihatuksen Raimo Auvinen totesi tiistaina Joutsan Seudulle, että koko Haihatuksen toiminta Joutsassa menee vakavaan harkintaan.

– Kyllä valtuutettujen "kulttuurimyönteisyys" tuli puheenvuoroissa selväksi. Tuntuu, että täällä ei ole minkäänlaisia kehittämisen mahdollisuuksia. Asiaa on nyt vakavasti mietittävä, kertoi Auvinen.

Auvisen mukaan Haihatus on saanut jo valtuuston maanantaisen kokouksen jälkeen pari yhteydenottoa naapurikunnista Haihatuksen sijaintipaikkaan liittyen.

LUE LISÄÄ VIIKON 13 JOUTSAN SEUDUSTA
Tee kestotilaus: p. 0201 876 100