Vaasan hovioikeus ei muuttanut laajaan matkailuautokauppojen huijausvyyhtiin liittyneitä päätöksiä, jotka Jyväskylän käräjäoikeus teki pari vuotta sitten. Vyyhdin päätekijä, liikemies Mika Parviainen vaati saamansa viisivuotisen linnatuomion ja korvausvelvollisuuksiensa alentamista.
Vaatimustaan Parviainen perusteli hovioikeudelle sillä, että hän on menettänyt perheensä, maineensa, kaiken omaisuutensa ja suurimman osan elämänhalustaan. Lisäksi hän piti saamaansa rangaistusta poikkeuksellisen ankarana. Parviainen painotti sitä, että hänellä ei ollut muodollista asemaa kyseisessä yhtiössä. Parviainen vetosi myös asian käsittelyyn kuluneeseen pitkään aikaan.
Parviainen vaikutti Luhangassa 1990-luvulla ja 2000-luvun alkupuoliskolla. Baom Oy:n autokauppa käynnistyi Luhangassa, josta se siirtyi Jyväskylään.
Baom Oy:n toiminta päättyi konkurssiin 2005 vuoden lopulla, jolloin myös suuri huijausvyyhti alkoi paljastua. Yrityksen useat asiakkaat menettivät rahansa, kun nämä maksoivat ennakkoon matkailuauton, jota ei sitten toimitettukaan.

Hovioikeus ei nähnyt minkäänlaisia perusteita Mika Parviaisen vaatimuksille ja linjasi käräjäoikeuden toimineen oikein muun muassa rangaistusta mitoitettaessa. Hovioikeus katsoi Parviaisen toimineen jopa osin häikäilemättömällä tavalla.
Niinpä hovioikeus piti Parviaisen linnatuomion ja yli 600.000 euron korvausvelvollisuuden ennallaan. Lisäksi hän on liiketoimintakiellossa marraskuulle 2013 saakka.
Syyllinen Parviainen on törkeään velallisen epärehellisyyteen, törkeään veropetokseen, törkeään kirjanpitorikokseen, törkeään velallisen petokseen, 20 törkeään petokseen, kahteen törkeään kavallukseen sekä seitsemään petokseen. Rikokset ajoittuvat pääosin vuosille 2004 ja 2005.

Hovioikeuden asiakirjojen mukaan Parviainen on pakoillut käräjien vangitsemispäätöstä marraskuusta 2008 alkaen. Hovioikeuskäsittelyn aikaan hän on ollut ulkomailla. Vangitsemismääräys säilyi myös ennallaan.