Joutsaan on perustettu uusi yritys. Ase- ja erätarvike Kuosma myy kaikentyyppisiä eränkäynnissä ja metsästyksessä käytettäviä tarvikkeita ja tuotteita. Yrityksen taustalta löytyvät joutsalaisveljekset Marko ja Kristian Kuosma. Kummallakin on yrittäjätausta, ja uusi liiketoimintaidea tuli esille aivan käytännön tarpeesta.
– Joutsasta ei ole pariin vuoteen saanut mistään ostaa patruunoita. Itse harrastan metsästystä ja jos tarvitsit ampumatarvikkeita, piti ajaa Sysmään tai lähikaupunkeihin. Ihmisten puheista ja purnauksesta päätellen ongelma oli yleinen, taustoittaa Kristian Kuosma.
Tässä vaiheessa päävalikoima keskittyy yleisimpiin metsästyksessä käytettäviin patruunoihin. Tavoitteena on kuitenkin laajentaa tuotevalikoimaa esimerkiksi vaatteisiin sekä koira- ja kalastustarvikkeisiin. Myös aseet tulevat kysymykseen tilausmyyntinä.
– Ensi vuoden jahtikaudelle panostamme enemmän valikoimiin, vaikkemme mitään suuria varastoja suunnittelekaan. Myymme sitä mitä ihmiset kertovat meille haluavansa ostaa. Isojen ketjujen kanssa emme pysty hinnoissa kilpailemaan, mutta tarkoitus on, ettei kenenkään tarvitsisi lähteä varta vasten kaupunkiin metsästystarvikeostoksille, kertovat Kuosman veljekset.
He panivat uuden yrityksen perustamisen vireille vuoden vaihteessa. Lupien saaminen oli hidasta, vaikka viranomaiset suhtautuivat myönteisesti bisnesideaan.

LUE LISÄÄ VIIKON 43 JOUTSAN SEUDUSTA
TEE KESTOTILAUS p. 0201 876 100