Maailman luonnonsäätiö, eli WWF on palkinnut Joutsan yhtenäiskoulun Naturewatch-ohjelman stipendillä. Perusteena on koulun pitkäjänteinen työ ympäristökasvatuksen parissa.
Tänä vuonna stipendejä myönnettiin kaksi. Toinen meni Linnajoen koululle Porvooseen.
WWF on kansainvälinen luonnonsuojelujärjestö. Naturewatch on puolestaan WWF:n kouluille tarjoama maksuton ympäristökasvatusohjelma. Suomessa ohjelmaan ottaa osaa noin sata koulua.
Yksi osa Joutsan yhtenäiskoulun ympäristökasvatustyötä on ollut Vihreän lipun tavoittelu. Vihreän lipun toimintaan koulu lähti mukaan vuonna 2003 ja se saatiin Joutsan-Luhangan yläasteelle ensimmäisen kerran vuonna 2005. Yhtenäiskoulu sai lipun ensi kertaa viime keväänä.
– Ympäristökasvatusta painotetaan useissa kouluaineissa. Lippu on ansaittava joka vuosi uudelleen. Sen saamiseksi koulussa pitää tehdä joku muutos, joka voidaan todistaa, selvittää biologian opettaja Satu Lahti.
Yhtenäiskoulussa toimii erillinen ympäristöraati, jonka jäsenenä on noin 40 oppilasta. Oppilaat ideoivat itse, miten ympäristö voitaisiin huomioida koulun arjessa entistä paremmin. Konkreettisia tuloksia on jo saavutettu esimerkiksi kopiomäärien laskemisen kautta. Tämän vuoden teemana on lähiympäristö.

LUE LISÄÄ VIIKON 39 JOUTSAN SEUDUSTA
TEE KESTOTILAUS p. 0201 876 100