Luhangassa on vireillä mittava vuokrarivitalohanke. Tavoitteena on lisätä vanhusten ja erityisryhmien palveluasumisen vaihtoehtoja. Suunnitelmissa on kahdeksan asunnon rivitalo, joka sijoittuu nykyisen vanhainkodin yhteyteen.
Taustalla on perusturvajohtaja Anne Ikosen laatima vanhusten palvelutarveselvitys. Kunnanhallituksen asettama sosiaalityöryhmä on sittemmin käsitellyt selvitystyön tuloksia ja päätynyt esittämään vuokra-asuntohankkeen aloittamista.
Luhangan kunnanhallitus pui asiaa puolestaan maanantaina. Päätöksen hankkeen etenemisestä kunnanhallitus tekee vasta kahden viikon kuluttua.
Hankkeen kustannusarvio on tällä hetkellä 799.000 euroa. Siihen on tarkoitus hakea avustusta Asumisen rahoittamis- ja kehittämiskeskukselta, eli valtiolta.
– Realistinen tukiprosentti on noin 25. Maksimituki on 40 prosenttia, mutta silloin käyttöä koskevat rajoitukset kasvavat paljon. Tärkeää on huomata sekin, että emme tiedä kuinka pitkät Aran avustusjonot ovat, kertoo kunnanjohtaja Reijo Urtti.
Suunnittelupöydällä on tällä hetkellä kaksi versiota rivitalosta. Karsitumpi pitää sisällään vain kahdeksan pientä yksiötä. Laajempaan kuuluu yhteinen oleskelutila. Poliittisessa keskustelussa on noussut esiin myös tarve muuttaa kaksi asuntoa pariskunnille sopiviksi.
Aikataulua hankkeelle ei vielä ole. Vuoden 2011 investointiohjelmaan se tuskin enää ehtii, mutta 2012 sen sijaan on mahdollinen.
LUE LISÄÄ VIIKON 39 JOUTSAN SEUDUSTA
TEE KESTOTILAUS p. 0201 876 100