Joutsan yli keskiviikkona pyyhkäissyt ukkosrintama aiheutti mittavia tuhoja haja-asutusalueen sähköverkkoon. Sähköverkon vauriot on nyt pääosin korjattu.

Ihmisiä ei myrskyssä Joutsan seudulla loukkaantunut. Myös rakennuskanta välttyi isommilta vahingoilta.

Sähköt olivat myrskyn jälkeen pitkään poikki Joutsan itäosissa, mutta vaurioita on korjattiin vauhdilla. Luhangassa sähköverkko on pääosin kunnossa.

Joutsan keskustassa oli noin parin tunnin mittainen sähkökatko keskiviikkona. Se alkoi hieman ennen iltapäivän kello kolmea. Muun muassa kaupat joutuivat sulkemaan ovensa tilapäisesti.

Sähkökatkot johtuivat siitä, että tuuli kaatoi runsaasti puita linjoille, joista osa meni poikki. Ukkonen rikkoi myös muuntajia.

Suur-Savon Sähkön Arto Niemisen mukaan Joutsassa sähköverkon korjaus- ja raivaustöihin osallistui alkuvaiheessa yhtiön oman henkilöstön lisäksi metsureita ja sähkömiehiä Metsä-Pirkalta ja Ansioniemen Sähköltä.

Suur-Savon Sähkö kutsui heti keskiviikkona Joutsaan lisävoimia Sulkavalta, jossa osa Joutsan toimipisteen henkilöstöstä oli korjaamassa Asta-myrskyn aiheuttamia tuhoja.

Myös Joutsan palokunta suoritti keskiviikkona raivaus- ja sammutustehtäviä eri puolilla pitäjää pitkälle iltaan saakka. Eniten työllistivät teille kaatuneet puut. Marjotaipaleessa palokunta kävi sammuttamassa yhden pienen metsäpalon.

Sähköverkon häiriöistä voi ilmoittaa Suur-Savon Sähkön vikailmoitusnumeroon 0800 90440.

LUE LISÄÄ VIIKON 32 JOUTSAN SEUDUSTA
TEE KESTOTILAUS: p. 0201 876 100