Joutsan taajaman asfalttiteissä on havaittavissa kovan pakkastalven jäljiltä ennätysmäärä repeytymiä. Routa on liikutellut katuja siihen malliin, että tuloksena on ollut pahimmillaan kymmeniä metrejä pitkiä repeytymiä, jotka ovat olleet myös poikkeuksellisen leveitä.
Kunnan kuorma-autoa ajava Reijo Tamminen on saanut viime viikolla kantaa urakalla öljysoraa asfaltin kärsineisiin kohtiin. Vaurioiden määrää ja laatua kuvaa sekin, että paikkauksiin varattu öljysorakasa alkaa vedellä viimeisiään. Yleensä sama määrä riittää koko kesän tarpeisiin.
– Repeytymiä on määrällisesti huomattavasti enemmän kuin normaalien talvien jäljiltä. Ne ovat myös tavanomaista syvempiä ja leveämpiä. Suurin on tähän mennessä ollut 40 metrin yhtämittainen halkeama. Kyllä niihin saa öljysoraa mättää, naurahtaa Tamminen.
Vastaaviin määriin halkeamia ei Tamminen ennen tätä kevättä ole törmännyt. Routa jatkaa teiden rikkomista toukokuun puolelle asti, joten väylien kuntoa saa tarkkailla silmä kovana. Erityisen alttiita rikkoutumaan ovat tierumpujen vierustat. Tänään ehjässä tiessä voi jo huomenna olla reikä.
– Pyrin paikkaamaan vauriot aina viikonlopuiksi kuntoon. Suuren huomion saavat teiden vieressä olevat halkeamat, joihin joku voi ajaa vahingossa polkupyörällä ja kaatua.

Routa ulottuu jopa kahteen metriin katuverkoston alla. Penkoissa ollut lumi on toiminut tehokkaana eristäjänä, ja reuna-alueilla routaa on siksi paljon ohuempi kerros katuihin verrattuna. Jos ojat eivät vedä kunnolla, vesi saattaa mennä tien runkoon tunnetuin seurauksin. Taajama-alueilla taas kunnon ojan tekeminen ei ole aina niin helppoa, koska asukkaat haluavat niistä loivia, jotta nurmikon leikkuu olisi helppoa. Purkuojat vesille ovat myös tärkeitä.
Routimista aiheuttaa jäätyneen veden laajentuminen. Jos tien alla ei ole kosteutta, routiminen jää vähäiseksi.

Työpäällikkö Veijo Penttinen kertoo, että pienempiä repeytymiä paikataan myös kumibitumilla. Tätä tehdään kuitenkin vasta katujen harjauksen jälkeen, joka on hyvässä vauhdissa tällä viikolla.

LUE LISÄÄ VIIKON 15 JOUTSAN SEUDUSTA.
Tilaa: p. 0201 876 100