Joutsan kunnanhallitus pyörsi aiemman päätöksensä ja päätti luovuttaa entisen Pappisen koulun Pappisen kyläyhdistyksen käyttöön kymmeneksi vuodeksi. Kunnanhallitus päätti aiemmassa kokouksessaan, että Pappisen koulu olisi laitettu myyntiin, mutta nyt myynnistä on siis luovuttu.
Kunnanhallitus päätti, että kyläyhdistykseltä ei peritä talosta vuokraa, mutta kunta ei myöskään vastaa talosta aiheutuvista kustannuksista. Kunnanhallituksessa äänestettiin käyttöoikeussopimuksen kestosta. Keskustan Vuokko Heinonen, Pekka Lankia ja Martti Kuitunen sekä demarien Keijo Suomalainen ja Eero Peltoniemi kannattivat kymmenen vuoden sopimusta. Kokoomuksen Pekka Huikko, Iiris Ilmonen ja Merja Saarela sekä keskustan Terttu Hentinen olisivat tehneet toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen.