Joutsalainen Suvi Minkkinen, 15, on tehnyt tänä talvena läpimurron ampumahiihdossa ikäluokkansa terävimpään kärkeen. Viime viikonloppuna Himangalla hän nappasi N16-sarjan SM-kultaa kahden aiemmin talvella hankitun SM-hopean seuraksi.

Kultamitali tuli normaalimatkojen kilpailusta. Siinä hiihdettiin seitsemän kilometriä ja ammuttiin kolmesti viiden laukauksen sarja pienoiskiväärillä 50 metristä. Kaksi aiempaa SM-mitalia tulivat takaa-ajosta ja pikakisasta.

Tämän talven saavutuksiin on kuulunut myös pääsy oman ikäluokan maajoukkuerinkiin.

Jo viime lumien aikaan Suvi Minkkinen oli lähellä mitalisijoja. Tuolloin napsahti kaksi nelossijaa SM-kisoista.

LUE LISÄÄ VIIKON 12 JOUTSAN SEUDUSTA.
Tilaa: p. 0201 876 100