Luhangan irtisanottu koulutoimenjohtaja Olli-Pekka Hakkarainen on valittanut asiasta Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Hakkarainen pitää Luhangan kunnanvaltuuston 4.6. tekemää irtisanomispäätöstä lainvastaisena.
Oikeudelle antamassaan vastineessa kunnanhallitus toteaa, että kyseinen valitus tulee perusteettomana hylätä. Valtuuston irtisanomisperuste oli Hakkaraisen saama yhden vuoden ehdollinen vankeustuomio sukupuoliyhteyteen pakottamisesta. Vastineen mukaan kunta ei voi hyväksyä tilannetta, jossa koulutoimenjohtajan saamasta vankeustuomiosta johtuvat mielikuvat voisivat olla jollain tavoin vaikuttamassa lasten koulunkäyntiin.
Olli-Pekka Hakkarainen on valittanut myös Kajaanin käräjäoikeuden antamasta ehdollisesta vankeustuomiosta.