Puheenjohtajien valinnassa koettiin tukku yllätyksiä torstaina Luhangassa. Kunnanhallituksen puheenjohtajaksi nousi lippuäänestyksessä yhden äänen erolla (8-7) keskustan Risto Ahola, joka syrjäytti saman puolueen pääehdokkaana olleen Mirjami Keskisen.
Kunnanhallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Keskisen ja Tuomo Kärnän (kesk.) kieltäytymisten myötä lähiyhteistyöryhmää edustava Martti Markkanen.
Myös valtuuston puheenjohtajien valinnassa koettiin yksi yllätyskäänne, sillä näistä äänestettiin myös. Kokoomuksen Hilkka Weijo valittiin puheenjohtajaksi ja keskustan Eino Polvela 1. varapuheenjohtajaksi ennakkokaavailujen mukaisesti.
2. varapuheenjohtajaksi sen sijaan nousi vaalin ja arvonnan jälkeen lähiyhteistyöryhmän Kalle Rantanen. Tälle hävisi Marjo Koskenniemi (kesk.).
Vuosille 2009-2012 valittu valtuusto istui nyt ensimmäistä kertaa. Ajoittain dramaattisen kokouksen päätteeksi puheenvuoron pitänyt Hilkka Weijo odottaa kaikkien valtuutettujen ja valittujen käyvän nyt innolla ja yhdessä töihin.
– Jouduimme äänestämään kokouksessa, mutta se kuuluu demokratiaan, kokenut Weijo painotti.
Luhangan kunnanhallitus 2009-2010: Risto Ahola (pj., kesk.), Sievänen Pirkko (kesk.), Mirjami Keskinen (kesk.), Kärnä Tuomo (kesk.), Laitinen Leena (kok.), Pirhonen Pentti (sdp.), Markkanen Martti (vpj., ly.).
MUUT VALINNAT VIIKON 4 JOUTSAN SEUDUSTA
Tilaa: (014) 881 088