Joutsanrannan rivitaloprojektiin kaavailtu rahoitusmalli, jossa Joutsan kunta lainaisi 500.000 euroa ja korottaisi kiinteistöyhtiön osakepääomaa 350.000 eurolla, ei toteudu. Asiasta päätti maanantaina äänestyksen jälkeen kunnanhallitus.
Asiaa käsiteltiin jo toistamiseen kunnanhallituksessa, koska viime viikolla kokoontunut valtuusto palautti asian uuteen valmisteluun.
Kyse on Huttulantie 10:ssä sijaitsevan, Joutsan kunnan kokonaan omistaman kiinteistöyhtiön uudisrakennusprojektista. Kaksi nykyistä, varsin huonokuntoista rivitaloa on kaavailtu purettavan ensi syksynä. Niiden tilalle rakennettaisiin 20–22 huoneiston muodostama uusi kohde.
Ongelmaksi on muodostunut rivitaloprojektin korkea hinta. Vuokrataso määräytyy nimittäin suoraan rakennuskustannusten perusteella.
Kumotun rahoitusmallin tarkoituksena oli pudottaa neliövuokraa noin 2,5 eurolla. Vuokraksi tulisi tukipaketin jälkeen noin 9–10 euroa neliöltä.

Asiassa vastaesityksen tehnyt Jari Reponen (kok.) pitää nyt puntaroitua rahoitusmallia kestämättömänä. Reposta kannatti Sinikka Lahti (kok.).
Äänestys ratkesi keskustapuolueen rivien petettyä. Yllätystulokseen 5–5 ja 1 tyhjää päädyttiin, vaikka keskustalla on kunnanhallituksessa yksinkertainen enemmistö.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Terttu Hentinen (kesk.) ei osallistunut pykälän käsittelyyn. Puheenjohtajana toimi Ari Solatie (sd.), joka hänkin oli Reposen vastaesityksen kannalla. Tasatilanteessa puheenjohtajan ääni ratkaisi.

Rahoitusmallin kaatuminen ei välttämättä tarkoita hankkeen peruuntumista. Kunnan talousjohtajan Pekka Takalan mukaan kiinteistöyhtiön hallitus kokoontuu asian tiimoilla jo pikapuoliin.
Vaihtoehtoina yhtiöllä lienevät ainakin valtion ARA-rahoituksen hakeminen tai projektin toteutus yhtiön omalla lainarahalla. Viimeksi mainitussa keinossa pitäisi vielä keksiä se, miten vuokrataso kohtuullistetaan.

LUE LISÄÄ VIIKON 28 JOUTSAN SEUDUSTA
Tilaa: p. (014) 881 088