Joutsan kunnanhallitus on määrännyt, että jokaisen hallintokunta mukaan lukien terveyskuntayhtymä antaisi juhannukseen mennessä esityksen siitä, miten menot saadaan kuriin. Joutsan taloushan sukelsi tuoreimpien lukujen nojalla reippaasti, joten säästöjä on jotenkin löydettävä.

Yhtymähallitus kantoi perusterveydenhuollon saralla kortensa mallikkaasti kekoon. Eri asia on, että miellyttääkö annettu ratkaisumalli poliittista johtoa, jonka määräysvallassa kaikki loppujen lopuksi on.
Yhtymähallitus nimittäin esittää ilta- ja viikonloppupäivystyksen osittaista siirtämistä Jyväskylän keskussairaalan päivystysyksikköön vuoden 2009 aikana.
Nykyisin ilta- ja viikonloppupäivystys hoidetaan lääkäripulan vuoksi kalliiden ostolääkärien avulla. Siirtämällä kyseinen päivystys arki-iltojen osalta kello 18.00-8.00 väliseksi ajaksi Jyväskylään, voidaan saavuttaa huomattavat säästöt. Lauantaina olisi tarkoitus pitää päivystystä Joutsassa kuuden tunnin ajan, mutta muuten viikonloppuisin pitäisi jatkossa asioida keskussairaalassa.
Tällä keinolla saadaan aikaiseksi 200.000-320.000 euron säästöt. Mikäli vakituinen lääkäri saadaan palkatuksi, näin radikaaliin toimeen ei tarvitse ryhtyä. Kallis ostolääkäri on kuitenkin kaikkein tyyriimmillään juuri iltoina ja viikonloppuna työskennellessään.

LUE LISÄÄ VIIKON 26 JOUTSAN SEUDUSTA
Tilaa: p. (014) 881 088