Yrittäjien virkistäminen, mutta myös vaikuttaminen yrittäjyyttä koskeviin ja sitä edistäviin asioihin. Joutsan Yrittäjät ry:n puheenjohtajana vuoden alusta aloittanut Jouko Pirkkalainen nostaa nämä kaksi asiaa yhdistyksensä päätehtäviksi.
Vaikuttamiseen uusi puheenjohtaja tuo tullessaan kokonaan uuden toimintatavan. Yrittäjäyhdistys aikoo nyt nostaa yhden asian kerrallaan keskusteluun ja päivänvaloon.
Jouko Pirkkalainen muistuttaa, että paikallistasolla yrittäjäyhdistyksellä on käytössään vain talkootyöhön perustuvia voimavaroja. Eikä yhdistyksen yksittäisellä toimijalla ole koskaan tarjota lääkkeitä tai suoria ratkaisuja. Sen sijaan esimerkiksi julkinen ajatustenvaihto voi niitä tuottaa.
Hyvin monen yrittäjyyttä koskevan asian luonne on sellainen, että se tavalla tai toisella koskettaa myös kuntaa. Tällöin yhdistyksen yksiselitteisenä tehtävänä on Pirkkalaisen mukaan laittaa virkamiehet valmistelemaan asioita sekä antaa painetta poliittiseen päätöksentekoon.
Yrittäjäyhdistyksellä on myös painoarvonsa. Uuden puheenjohtajan aikakaudella sitä tultaneen käyttämään, joskin harkiten tietysti.

LUE LISÄÄ VIIKON 8 JOUTSAN SEUDUSTA
TILAA: p. (014) 881088