Joutsa ja Leivonmäki marssivat konkreettisestikin käsi kädessä ja yhteistä säveltä laulaen uuteen vuoteen yhdistyneenä kuntana. Joutsan lukiolla järjestetty liitosjuhla huipentui liitospoloneesiin, jossa joutsalaiset ja leivonmäkiset käsi kädessä koettivat uuden tanssin askelia. Joutsan ja Leivonmäen kunnanhallituksen puheenjohtajat puolestaan avasivat liitosjuhlan yhteislaululla.
Kuntaliitosjuhlat keräsivät uudenvuodenaattona sekä Leivonmäen Kurkiauran koululle että Joutsan lukiolle mittavan määrän kuntalaisia, Leivonmäellä koulun sali oli jopa tupaten täynnä. Joutsan ja Leivonmäen liitos oli tämän vuodenvaihteen ainut Suomessa ja sai etukäteen myös varsin paljon valtakunnallista julkisuutta.
Iloiseen juhlintaa sekoittui myös haikeutta Leivonmäen kunnan lopettamisesta.
– Leivonmäellä koetaan selvästi, että yksi aika päättyy ja sen mukana menetetään jotain. Muutos on kuitenkin jatkuvaa, itse voimme monesti vain valita tavan, jolla asioihin suhtaudumme. Nyt tarvitaan yhteishenkeä ja tekemisen meininkiä, totesi Leivonmäen valtuuston puheenjohtaja Vuokko Heinonen.
Leivonmäen kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Hytönen puolestaan uskoi, että joutsalaiset ja leivonmäkiset tuntevat jo toisensa pitkän naapuruuden perusteella.
– Kuntatalouden näkökulmasta ei yhteinen tulevaisuutemme tule olemaan ruusuilla tanssimista. Tämä on tunnustettava ja haettava ennakkoluulottomasti ratkaisuja. Ja niin, että kunnalliset perustehtävämme eivät siitä vaarannu, sanoi Hytönen.
Joutsan kunnanhallituksen puheenjohtaja Terttu Hentinen katsoi, että kuntien yhteinen etu ja halu selvitä tämän päivän vaativista palveluista johti liitokseen, jonka tuloksena syntyy uusi Joutsa.
– Kaiken taustalla on yli 30 vuotta jatkunut onnistunut yhteistyö palvelutuotannossa. Haaveenamme oli vieläkin suurempi ja vahvempi kunta, mutta tämä vaatii naapureilta vielä kypsyttelyä. Olennaisempaa on, että palvelut, niin kunnalliset kuin elinkeinoelämän tarjoamat ovat suuremman väkimäärän saatavilla.
Hentinen muistutti, että noin 2500 vapaa-ajanasunnon ansiosta 5200 asukkaan uusi kunta muuttuu kesäkuukausina 10.000 asukkaan yhteisöksi.
– Kun vielä muistamme naapurimaakuntien reuna-alueiden käyttävän suuressa määrin kauppapalveluitamme, selviävät syyt nykyiseen palveluvarustukseen. Muodostamme Lahti-Heinolan ja Jyväskylän välille varteenotettavan palvelukeskuksen, jossa merkittäviä pisteitä on myös Leivonmäen puolella.
Liitosprosessia Hentinen kuvaili nopeaksi, sopuisaksi ja rakentavaksi.
– Yhteisenä päämääränä oli koko alueen kehittäminen ja lähipalveluiden säilyttäminen. Porkkanarahojen käytössä näkyy sama linja; kehitetään elinkeinoja ja asumista, vahvistetaan taloutta ja panostetaan henkilöstöön.
– Toivotan leivonmäkeläiset lämpimästi tervetulleiksi uuden kunnan asukkaiksi. Uskon, että sijaintinne ja luontoarvojenne ansiosta elinvoima taajamissanne ja kylissänne säilyy ja houkuttelee lisää uusia asukkaita. Yhteistyöhön tarvitsemme kaikki kehittämishaluiset voimat. Erityisesti toivon kotikutoisen kulttuurityön mallin leviävän laajalle uudessa kunnassa, sanoi Hentinen.
Joutsan kunnanjohtajan Harri Nissisen mielessä välkkyy jo huomattavasti nykyistä isompi Joutsan kunta.
– Joutsan kunnan asukaslukutavoitteena on 5.700 asukasta vuoteen 2015 mennessä. Kunnassa pyritään lisäämään asuntojen ja tonttien tarjontaa sekä vapaa-ajan asumisen mahdollisuuksia. Työssäkäynti Jyväskylän seudun suunnalla on Joutsan kunnalle mahdollisuus. Asumisen painopisteet ovat Joutsan keskusta sekä Rutalahden ja Leivonmäen taajamat, sanoi Nissinen.

LUE LISÄÄ VIIKON 1 JOUTSAN SEUDUSTA