Leivonmäen kansallispuiston kävijämäärät jäivät viime vuoden tasolle. Arvio tämän vuoden kävijämäärästä koko kansallispuistossa liikkuu tällä hetkellä samalla tasolla kuin viime vuonna, eli noin 11.000 kävijän tietämillä.
Tilannetta ei ainakaan parantanut se, että resurssipulan vuoksi Metsähallitus supisti opastuksen toimintoja kansallispuistossa. Koska kyseisen luontotuvan käyttöaste on jäänyt melko matalaksi, Selänpohjassa ei tulevina vuosina aiota tätä toimintaa järjestää ollenkaan ainakaan valtion taholta.
– Pitää paikkansa, että emme tule jatkossa ainakaan toistaiseksi pitämään Selänpohjassa luontotupaa, vaan kehitämme alueen maasto-opasteita sekä Luontoon.fi -verkkopalvelua. Suuntaamme opastuksen kysyntää myös yhteistyöyrittäjillemme, jotka hyödyntävät kansallispuistoa luontomatkailun palvelutarjonnassaan, kertoo puistonjohtaja Raimo Itkonen.
Hänen mukaan täysin tarkat kansallispuiston kävijämääräluvut eivät ole vielä valmiina, mutta 11.000 kävijän arvioistakin voi tulkita suunnan.
– Ainakaan aiempien vuosien kasvu ei ole jatkunut, ehkä jäädään hieman allekin viime vuoden tason. Kesä ei ollut kelien puolesta kovinkaan hyvä, hienoista laskua on muutamissa muissakin kohteissa, kertoo Itkonen.
Luontotuvalla kansallispuistossa keskityttiin ryhmien opastamiseen, eikä tupa ollut edellisvuosien tapaan auki koko kesäaikaa. Vain yksittäiskävijöiden sesonkikuukauden eli heinäkuun ajan tupa oli jatkuvasti avoinna. Normaalistihan tuvan kävijämäärä on ollut 2000-3000 kävijää, tänä vuonna siellä opastettiin vajaata tuhatta kävijää.

LUE LISÄÄ VIIKON 38 JOUTSAN SEUDUSTA