Kutsuntaviranomaiset ovat jälleen syynänneet seudun kolmen kunnan miehet tulevaa asevelvollisuusaikaa varten. Tänä vuonna Joutsassa maanantaina järjestettyihin kutsuntoihin osallistuivat vuonna 1988 syntyneet miehet. Joutsassa ikäluokkaan kuului 26 nuorta miestä, Leivonmäeltä kolme ja Luhangasta seitsemän.
Savon Prikaati, joka perinteellisesti on kerännyt merkittävän osan seudun miehistä riveihinsä, on lopettamassa toimintaansa. Niinpä pääosa lähtee suorittamaan asevelvollisuuttaan joko Pioneerirykmenttiin Keuruulle tai Karjalan Prikaatiin Vekaranjärvelle. Keski-Suomen sotilasläänissä saattoi myös pyrkiä joukko-osastoihin Kainuun Prikaatiin Kajaaniin, Ilmasotakouluun Tikkakoskelle ja Ilmavoimien Teknilliseen Kouluun Halliin.
Ikäluokka astuu palvelukseen vuosina 2007-2008. Suurin osa sijoittui vuoden 2008 palvelukseenastumiseriin, jotka ovat 7.1.2008 ja 7.7.2008. Noin neljäsosa koko maakunnan miehistä voitiin sijoittaa jo ensi vuonna palvelukseen. Palvelukseenastumispäivät ovat tässä tapauksessa 8.1.2007 ja 9.7.2007.